Kouvolan Sanomissa julkaistiin tänään iso juttu täynnä nimettömiä kommentteja lähinnä kaupunginhallituksesta. Minullekin soiteltiin ja kysyttiin miten menee kokoomuksella ja demareilla – onko huonot välit? Miksi Juha Huhtalaa syytellään irtopisteiden hakemisesta ja miksi kolme pientä ryhmää heivattiin yhteisen kaupunginhallituspöydän äärestä neuvottelutauon ajaksi? En muutamia ympäripyöreyksiä lukuun ottamatta kommentoinut mitään näistä. Koin, että en halua sisäisiä asioita avata julkisesti en omalla nimelläni mutta en varsinkaan nimettömänä juoruillen. Moni muu on kommentoinut nimettömänä. Ainoa nimellään esiintyvä on Juha Huhtala. Tämä kertoo jotain rohkeudesta – rohkeudesta, jota minullakaan ei ollut.

 

2018_05_14_Kaisa_Spies_0011 (1)

Juhan Huhtalan tapa tehdä politiikkaa on erilainen kuin monen muun kouvolalaisen kuntapoliitikon. Jutussa joku kommentoi nimettömänä, että Huhtala on niin sukkela, että lopulta sekoaa omaan sukkeluuteensa. Olen siinä mielessä samaa mieltä, että Huhtala on nopea reagoimaan ja toimii pelotta. Nopealla reagoinnilla on hyvät puolensa, silloin pystyy vaikka kesken kokouksen muuttamaan suunnitelmia, keksimään uusia ratkaisuvaihtoehtoja ja viemään asioita eteenpäin. Huhtala on tässä hyvä. Mielestäni nopea reagointi on nykypoliitikon tärkeä ominaisuus. Asiat etenevät nopeasti, joskus tuntuu, että ne vyöryvät päälle valtavina kokonaisuuksina. Tällöin kyky omaksua uutta korostuu samoin kyky reagoida vikkelästi. Asioista käydään keskustelua kabinettien lisäksi julkisuudessa ja tämäkin edellyttää kykyä reagoida, antautua julkisen keskustelun kohteeksi pelotta ja käydä dialogia.

 

Joskus 50-luvulla politiikka eteni kenties rauallisemmin, paljon pienempinä palasina ja asiat sovittiin kabineteissa kunnes niiden kanssa tultiin julkisuuteen. Maailma muuttuu ja poliitikon on muututtava myös. Tämä on oivallettava Kouvolassakin eikä nimettömänä syyteltävä niitä, jotka tekevät politiikkaa 2000-luvun tapaan.

 

Onnistumisista ja tavoitteista saa ja pitää viestiä! ”Asiat päätetään yhdessä eikä yksin sooloillen”, murisevat ne, jotka nimettöminä Huhtalasta valittavat. Kaikille lienee selvää, että kukaan ei päätä asioita yksin – ei 13 hengen kaupunginhallituksessa (jossa Huhtalalla ei ole äänivaltaa) eikä 59 hengen valtuustossa (jossa Huhtalalla on yksi ääni). Silti saa iloita julkisesti siitä, mihin on aktiivisesti vaikuttanut ja mikä itselle on merkityksellinen päätös. Minä en pidä sitä irtopisteiden napsimisena. Huoli pois hallituskollegat, kyllä kaupunkilaiset ymmärtävät sen verran politiikkaa, että tajuavat päätöksiin vaadittavan enemmistön päätöksen. Päätökset tehdään aina yhdessä.

 

Seuraan paljon eri kaupunkien kuntapoliitikkoja netissä. Juha toimii samoin kuin isojen kaupunkien nuoret poliitikot. Kouvolassa se vain on jotain uutta ja lytätään. Meilläkin on aika seurata perässä eikä pyrkiä savustamaan jengistä ja rankaisemaan mielivaltaisesti näitä modernin nykypoliitikon tapaan toimivia huhtaloita.

 

Viime valtuuston kouluverkkopäätös nostetaan Kouvolan Sanomien jutussa erityisesti esiin. Lehti kertoo kolmen suuren puolueen käyneen neuvotteluja tilanteesta vielä valtuustopäivän aamuna. Keskusteltiin siitä, olisiko mahdollista lisätä perheiden vapautta valita lapselle luontainen koulunkäyntialue. Minulle ja varmaan muillekin vihreiden ryhmässä tämä tarkoitti lähinnä Koriaa ja sitä, että sieltä nuoret voisivat halutessaan käydä yläkoulua keskustassa Elimäen sijaan. Vihreä valtustoryhmä kannatti ajatusta lämpimästi. Odottelimme varmasti lähemmäs 80 puheenvuoroa että joku yhteisesti neuvotellun esittäisi. Neuvottelutauoilla kävi selväksi, että suuret puolueet eivät tule sitä esittämään, jolloin Huhtala ilmoitti, että hän esittää sitä jos kukaan muu ei sitä tee. Näin tapahtui.

 

Minun on vaikea ymmärtää miksi emme olisi saaneet esittää mielestämme tärkeää asiaa kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt. Puheenvuorossaan Huhtala ei esittänyt asiaa omanaan vaan nimenomaan toi puheenvuorossaan esiin sen yhteisesti keskustellun taustan.

 

Minulle tilanne näyttäytyy niin, että yksi on nostettu tikunnokkaan ja hänen tekemisiinsä reagoidaan herkästi. Olen yrittänyt tasapainoilla omissa tekemisissäni. Minusta oikea tapa tehdä kuntapolitiikkaa on toimia juuri kuten Huhtala tekee. Viestimällä aktiivisesti, kertomalla tavoitteistaan julkisesti ja iloitsemalla tärkeistä onnistumisista. Koen, että tähän ei olla vielä ihan valmiita Kouvolassa ja olen tietoisesti ollut aika varovainen siinä mitä kerron. Se tuntuu toisaalta vähän epäreilulta äänestäjiä kohtaan, minusta kaupunkilaiset ansaitsevat päästä mukaan keskusteluun päätettävinä olevista asioista. Esimerkiksi jättimäinen kouluverkkopäätös ei juuri näkynyt nuorten(kaan) kuntapoliitikkojemme somessa, mikä on mielestäni sääli.

 

Ehkä politiikan on aika Kouvolassakin harpata 50-luvulta tähän päivään. Huhtala tekee sitä jo.

Koska peruskoulupäätökselle ei saa käydä kuten Ratamolle, sen taake on valjastettava suuri enemmistö poliittisista ryhmistä. Ratamoituminen on estettävä kävi miten kävi. Se vaatii poliittisilta päätöksentekijöiltä neuvotteluja. Jokaisen on osattava joustaa ja tulla vastaan.

”Onko tää nyt ihan pelkkää politiikkaa?” päätti toimittaja pitkän polveilevan kysymyksensä Kouvolan tulevista kouluista ja siitä onko mitään loogisia perusteita rakentaa Anjalaan uutta koulua. Kysymys jäi mieleen ”onko tää nyt ihan pelkkää politiikkaa?”

leikattu

”Politikointi ohittaa faktat” kirjoitti joku some-keskustelussa, jossa ruodittiin haastatteluni pohjalta tehtyä paikallislehden uutista. Keskustelussa moni oli sitä mieltä, että on sääli jos virkamiesten valmistelema 18 koulun malli leviää poliittisten keskusteluiden myötä laajemmaksi, vaikka 24 kouluksi. Minustakin se on sääli, se ei palvele uudistukselle asetettuja tavoitteita kuten esimerkiksi sitä, että kouluissa on aina vähintään kaksi rinnakkaisluokkaa.

 

Molemmissa kommenteissa heijastuu ajatus siitä, että on faktoja ja sitten on jotain suhmurointia nimeltä politiikka. Ensin virkamiehet tekevät faktoihin pohjautuvan esityksen, joka sen jälkeen annetaan poliittisten päättäjien riepoteltavaksi.

 

”Kaikki valtuutettujen tekemä päätöksenteko on politiikkaa”, vastasin toimittajalle joka yritti provosoida kysymällä onko tämä nyt ihan pelkkää politiikkaa. Siksi olemme olemassa, meidät on valittu tekemään poliittisia päätöksiä. Siksi meillä on järjestelmä nimeltä demokratia, kansanvalta. On demokratian halveksumista väittää, että poliittisilla päättäjillä olisi velvollisuus pysyä virkamiesesityksessä. On lyhytnäköistä olettaa, että virkamiespäätös pohjaa joihinkin absoluuttisiin faktoihin ja pyhään totuuteen. Hyvin harvassa asiassa sellaista on ollenkaan olemassa.

 

On kiehtova ajatus, että kaupungissa päätöksiä tekisi asiantuntijajoukko, joka on valittu tehtäviinsä osaamisensa vuoksi. Hylkäsimme siis demokratian ja antaisimme päätösvallan näiden kaupungintalon viisaiden käsiin. Parhaat kyvyt saisivat vallan. Riskinä on tavallisen arjen tuntemisen ohuus tai arjesta eritäytyminen vuosien saatossa. Miten tällainen päättäjä vaihdetaan? Mitä tekee ihmisen mielelle tietoisuus omasta viisaudesta ja sen suomasta vallasta?  En suhtaudu tällaiseen tapaan tehdä päätöksiä kovin optimistisesti. Ajatusleikkinä kuitenkin mielenkiintoinen.

 

Meillä valtuusto on kaupunkilaisten valitsema. Se vaihdetaan tarvittaessa vaaleissa ja virkamiesten tehtävä on tarjota valtuutettujen käyttöön asiantuntijatietoa. Demokratia. Valtuuston tehtävänä on tehdä poliittisia päätöksiä. Sillä on oikeus tehdä päätöksiä, jotka poikkeavat virkavalmistelusta. Tämä ei ole mitään totuuden jälkeistä aikaa vaan ihan normaalia demokratiaa. On löysää argumentointia lytätä virkavalmistelusta poikkeavat päätökset joksikin epä-faktaksi.

 

Kuitenkin se, joka esittää asiantuntijavalmistelusta poikkeavan esityksen, saa erityisen vastuun perustella näkemyksensä. En ole saanut riittäviä perusteita esimerkiksi sille, miksi korialaisia yläkoululaisia on kuljetettava Elimäelle kun koulu olisi järkevämpää rakentaa sinne, missä suurin osa yläkoululaisista asuu eli Korialle. Perusopetuksen uudistusta valmistellut työryhmä asetti tavoitteiksi esimerkiksi luontaiset lähikoulualueet. On selvää, että yläkoululaisille tämä on nimenomaan Korialla.

 

Tässä kouluverkkoasiassa minusta paras mahdollinen päätös on viranhaltijoiden esittämä 18 koulun malli. Sen avulla saadaan kouluja ympäri koko laajaa kaupunkia. Tähänkään meillä ei melkein ole varaa, mutta koulut on saatava kuntoon – epäterveissä rakennuksissa ei lapsia pidetä. On puhuttu paljon moderneista oppimisympäristöistä, oppimisen tukipalveluista, opettajien tiimityöstä ja muunneltavista tiloista. Minulle koko uudistuksen tavoite on kuitenkin terveet koulutilat. Kaikki muu hyvä tulee tämän lisäksi. Kouluyhdistämiseen joudutaan taajamissa, joissa on useita pieniä vain puolittain täynnä olevia kouluja lähekkäin. Muutakin mieltä sopii olla, mutta siihen vaaditaan erittäin hyvät perustelut.

 

Minusta on tärkeää, että kouluverkosta pyritään tekemään päätös, jonka takana on suuri joukko erilaisia poliittisia ryhmiä. Päätöstä toteutetaan seuraavan 10 vuoden aikana ja siihen laitetaan 100 miljoonaa ja todennäköisesti vielä reilusti enemmän rahaa. Poliittiset puolueet ovat asiassa sunnilleen samalla hehtaarilla suurimpien ryhmien tavoitteet liikkuvat jossain 18-24 koulun välillä – Kouvolassa on nyt 34 koulua.

 

On sitoutettava puolueet viemään tämä päätös maaliin asti tällä, tulevalla ja vielä senkin jälkeisellä valtuustokaudella. Muistelen kauhulla viime valtuustokautta, jolloin tehtailtiin erilaisia valtuustoaloitteita, adresseja ja mietittiin kaikkia mahdollisia keinoja lykätä ja hidastaa Ratamo-päätöstä. Näin ei saa tapahtua koulujen suhteen. Siksi neuvottelen tuosta 18 koulun lukumäärästä. Se ei ole kiveenhakattu absoluuttinen totuus. On paljon tärkeämpää saada päätöksen tueksi laajalti puolueita, neuvotella, luoda kompromissi ja pitää tehdystä päätöksestä kiinni.

Jotkut asiat vaan tekee hulluksi!

Minua rasittaa aivan suunnattomasti ….

  • asiat, joita tehdään työssä useampaan kertaan varmuuden vuoksi. Esimerkiksi samat tiedot merkitään kahteen eri paikkaan.  Jollekin se saattaa olla kätevää, mutta kun useat ihmiset tekevät sitä kuukausi toisensa jälkeen on kyseessä resurssin ohjaaminen täysin toisarvoiseen.

 

  • kallispalkkainen asiantuntija, joka käyttää aikaansa sihteerin työhön. Lääkäri kirjoittaa kahdella sormella sairaskertomusta potilaasta, kun voisi sanella sen ja asiansa osaava henkilö kirjoittaisi kaikkien lääkärien jorinat puhtaaksi.

 

  • kerta toisensa jälkeen täyttelen kaupungin lomakkeisiin samoja tietoja. Hei mulla on kolme lasta! Olen antanut henkilötiedot sun muut jo niin monta kertaa! Rakentakaa järjestelmä, joka tuntee minut ja tietoni ja kysyy vain tarvittavan. Annan luvan kysyä tiedon vain yhden kerran. Kirjaudun suojatuilla nettipankkitunnuksilla. Sen jälkeen järjestelmän on tunnettava minut ja jo antamani tiedot.

 

  • raivoan jos kaupunki tai valtio ei toimi reilusti työelämän pelisääntöjä kunnioittaen. Me kaupunkina olemme esimerkki! Kuka kunnioittaisi työntekijän oikeuksia jos me emme sitä tee? Möykkään ja pidän kiinni työntekijän oikeuksista sekä omasta, että joskus kollegankin puolesta.

 

  • noi mun kiinalaiset vaatteet. Mitä ihmettä mä teen niille? Haluaisiko joku huonolaatuisia halpoja nettikaupasta harhaostoksena tilattuja paitoja? Laita av, yv ja kysy sisämitta ja kymmenen muuta välttämätöntä tietoa.

 

  • rageen ihan todella jos Suomessa, yhdessä maailman vauraimmista, onnellisimmista ja ihmisarvoisimmista yhteiskunnista ei huolehdita ihmisoikeuksien toteutumisesta. Ne eivät ilmeisesti ole itsestäänselvyys. Siksi yritän jaksaa kysellä toteutuuko esimerkiksi uskonnonvapaus lähikoulussa ja sen jälkeenkin. Että vielä kerran, tsekkaatteko ne opetushallituksen ohjeet.

 

  • ontuvat perustelut, jotka ensikuulemalta tuntuvat päteviltä, mutta vähän pidemmälle mietittyinä osoittautuvat ontoiksi. Koulun olemassaoloa ei voi puolustaa sillä, että siellä opiskelijan arvosanat nousevat. Toisen koulun seiska voi olla toisen koulun ysi.

 

  • lapset, jotka ei ymmärrä, että pikkuveli nukkuu ja ollaan vähä hiljaa. Ja joo, se nukkuu vieläkin eli kolme minuuttia myöhemmin ja sanoinko jo että voitko olla huutamatta ja hyppimättä ja soittamatta rumpua, kun se nukkuu. Niin et oikein voi huutaa minua, kun se edelleen nukkuu ihan siinä sun oven takana. Että jos on asiaa, niin tuletko tänne alakertaan puhumaan.

 

2018_05_14_Kaisa_Spies_0059

Postia Kiinasta

Pieniä mustia muoviin pakattuja paketteja alkoi tulvia postiluukusta. Lähettäjä Lin Bao, Shenzhenistä. Paketin päällä kiinalaisia kirjoitusmerkkejä siellä täällä. Mitä olin mennyt tekemään? Luulin tilaavani eurooppalaisesta verkkokaupasta muutaman vaatteen. Halvan hinnan olisi pitänyt olla varoitusmerkki, mutta en ajatellut. Nyt tilaukseni jokainen vaate postitettiin pienessä muovipaketissa Kiinasta yksitellen. Puolisoa nauratti Kiinan paketit. Minua lähinnä itketti.

 

img_20181010_152958.jpg

Mitä paketeista paljastui? Epämääräisiä, poikkeuksetta ala-arvoisen laatuisia vaatteita, joista puuttuivat koko- ja pesumerkinnät sekä alkuperämaa (no sitä ei kyllä tarvinnut miettiä). Materiaali oli jonkin sortin tekokuitua. Olen yrittänyt hyvittää typeryyteni käyttämällä vaatteita vaikka mieli olisi tehnyt kipata koko kasa suoraan roskikseen. Joka kerta kun Kiinan vaate on päällä, olo on jotenkin nuhjuinen.

 

Ei koskaan enää, vannoin huvittuneelle puolisolle.

 

IPCC:n tuore ilmastoraportti painottaa, että jos tahdomme pysäyttää maapallon lämpenemisen 1,5 asteeseen, on tehtävä nopeita, suuria muutoksia. Muutoksiin tarvitaan myös meitä tavallisia ihmisiä. Meidän on mietittävä tarkemmin mitä syömme, miten liikumme ja miten asumme. Se merkitsee kasvisruokaa, joukkoliikennettä sekä kodin lämmitysratkaisujen pohtimista.

 

Minun elämäntapani on kaikkea muuta kuin kestävä ja Kiina-paketit ovat hyvä osoitus siitä. Yritän kuitenkin elää kestävämmin. Syön pääosin kasvisruokaa. Liikun fillarilla, tarvittaessa pyrin sopimaan kimppakyydin. Vaihdoimme kotiimme maalämmön (lämmin suositus Kymen Lämpöpalvelulle – hurmaavaa palvelua!). Ihan ookoo siis noin pääosin, mutta sitten tulivat nuo Kiinan mustat paketit!

 

Jos ilmastonmuutos halutaan rajoittaa, täytyy Kiinan pakettien loppua. Ne ovat osa turhaa tavaraa, huonolaatuista, halpaa roskaa, joiden tuottamiseen kuluu resursseja ja valmistaminen sekä kuljettaminen aiheuttaa päästöjä.

 

Suhde tavaraan on muuttunut ratkaisevasti parin sukupolven kuluessa. Vanhempani ovat osa suuria ikäluokkia. Kun he olivat nuoria, kaikki oli kallista. Toisaalta tavara oli kestävämpää – minulla on kaapissa jokunen mummoni upea vanha vaate ja voi miten vahvalta kymmeniä vuosia vanha materiaali vieläkin tuntuu. Kun minä olin lapsi, olivat vaatteet vielä kovin kalliita. Äitini ompelukone lauloi – hän ompeli jopa alusvaatteet – ja syynä oli rahan säästäminen, ei niinkään intohimo käsitöihin.

 

img_20181010_153222-1.jpg

 

Neuvostoliiton romahtamiseen ja 90-luvun lamaan loppui suomalainen vaateteollisuus. 2000-luvulle tultaessa markkinoita ovat vallanneet halpavaateketjut. Vaatteen ei tarvitse kestää muutamia käyttökertoja enempää ja sitten voikin jo hankkia jotain uutta. Näin ei voi jatkua tulevaisuudessa. Mikä on tulevaisuuden tapa hankkia vaatteita? Kertakäyttövaatteet tuntuvat toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua yhtä kaukaisilta kuin ajatus 80-luvun suomalaisesta vaateteollisuudesta tuntuu nyt.

 

Viime aikoina olenkin surffaillut käytettyjen laatuvaatteiden kotimaisilla nettikirppiksillä. Koska ilmastonmuutos.

 

leikattu

Henkarikuva pilaa koko jutun

Ette saa minusta henkarikuvaa.

leikattu

Tällä viikolla piti ottaa itsestään kuva henkarin kanssa. Se symboloi abortin vastustamista. Henkarikuva kertoi naisesta, joka kannattaa maailmaa, jossa naiset eivät tapa itseään henkareilla tehtyihin abortteihin. Henkarikuva liittyy ulkoministeri Soiniin, joka osallistuu virkamatkoillaan abortinvastaisiin tilaisuuksiin.

 

Miksi en ota kuvaa itsestäni henkarin kanssa? Koska kieltäydyn elämästä maailmassa, jossa minun olisi otettava kantaa aborttiin. Ehkä isoäitini olisi voinut ottaa itsestään henkarikuvan. Kenties hänen tarvitsi ottaa kantaa asiaan. Minun ei tarvitse. Kieltäydyn alistumasta keskusteluun abortista. Keskustelemalla abortista, tekee siitä kysymyksen johon oi ottaa kantaa. Jota voi vastustaa tai kannattaa, josta voi käydä keskustelua. Abortti ei ole sellainen kysymys. Se on osa itsemääräämisoikeuttamme. Abortista ei keskustella enää vuonna 2018.

 

Minä en keskustele siitä, saako bussissa eri väriset ihmiset istua missä haluavat. Minä en keskustele onko raiskaus avioliitossa sallittu. Minä en keskustele siitä, onko homoseksuaalisuus rikos.

 

Minun henkarikuvassani roikkuu silitystä vailla oleva vaate. Se ei symboloi yhtään sen enempää.

IMG_20180929_205534.jpg

Vasta ensi maaliskuussa nähdään viimeistään onnistuuko sote-uudistus tällä hallituskaudella vai ei. On ihan todellinen mahdollisuus, että sote-uudistus kariutuu syystä tai toisesta. Näillä näkymin Kymenlaaksossa valitaan maakuntapäättäjiä toukokuussa. Se on ehkä enemmän toiveajattelua kuin realistinen fakta. Voi myös olla, että vaalit ovat vasta ensi syksynä tai sitten vaalien ajankohdan päättää tuleva hallitus.

leikattu.png

Varmasti tuhansia jollei kymmeniä tuhansia työtunteja on vaadittu pelkästään Kymenlaakson maakuntauudistuksen valmisteluun. Se, että jotain on valmisteltu niin paljon, ei tietysti vielä tarkoita, että asia kannattaa viedä maaliin asti. Valtava määrä työtä on kuitenkin tehty eikä se saa joutua roskikseen. Henkilöstö on pidettävä motivoituneena jatkamaan valmistelua tuonne maaliskuulle asti, koska vasta silloin – jollei vielä aikaisemmin – tiedetään miten mammuttimaisen uudistuksen käy.

 

Mitä jos hallitus ei saa sote-uudistusta läpi?

 

Osmo Soininvaaran mainion arvion mukaan on jo likimain itsestään selvää, että oli hallitus mikä tahansa, tulevat maakunnat hoitamaan sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa. Olen prikulleen samaa mieltä hänen kanssaan. Maakunnat tulevat kävi miten tahansa. Kymenlaaksossa tämä on konkreettisesti totta, koska kaikki maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut lyödään yhteen ensi vuoden alusta Kymsoten aloittaessa.

 

Jos uudistus venyy ensi hallituskaudelle uskon, että maakuntauudistus toteutuu silti, mutta muutoksia nyt esitettyyn malliin tulee lähinnä valinnanvapauden toteuttamiseen. Se kun tuntuu olevan monen ongelman juurisyy. Valinnanvapaus tulee kapenemaan, näin ennustan.

 

Kaikkein keskeisintä on, että niin tulevassa Kymsotessa kuin maakuntauudistuksessakin, keksitään ratkaisu Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpaan ongelmaan: miten on mahdollista päästä yleislääkärin vastaanotolle nykyistä nopeammin? Jo kuukausia sitten näin mainion artikkelin muistaakseni saksalaisessa Der Spiegelissä – jutun olen surukseni kadottanut ja onnistumatta yrittänyt googlata – eurooppalaisen terveydenhuollon vertaulusta. Suomi pärjäsi hyvin kaikilla muilla tavoilla paitsi pääsyllä yleislääkärin kiireettömälle vastaanotolle. Siinä Itä-Euroopankin maat hoitivat asian meitä rivakammin.

 

Loppupeleissä ongelma on koko sote-uudistuksen ydin yksinkertainen: yleislääkärille nopeammin, silloin kuin ongelmat ovat piempiä. Vain se on ratkaistava.