Kumpi on lähempänä Tervaskangas vai Urheilupuisto?
Mieli on niin kummallinen. Minäkin olen Kouvolassa syntynyt, kasvanut ja saanut ajokorttini (onneksi kyllä välillä muualla asunut – oli hyvä palata!). Olen ajellut teitä tässä kaupungissa paikasta toiseen. Silti en pysty sanomaan, onko Inksasta nopsempi ajaa Urheilupuistoon vai Tervaskankaalle. Onneksi on Google Maps (tämä ei ole maksettu yhteistyö). Inksasta ajaa nimittäin nopeammin Urheilupuistoon kuin Tervaskankaalle. Matka-aika on 2 minuuttia lyhempi, etäisyys on puoli kilometriä vähemmän. Kappas. Enpä olisi tiennyt. Olisin melkein vannonut, että Tervaskangas on lähempänä.
Toisaalta vaikka Korialta tultaessa Tervaskangas on ehdottomasti lähempänä Urheilupuistoa. No, tämän olisin kyllä tiennyt ilman mapsiakin. Jos pohditaan rakennetaanko uusi uimahalli Tervaskankaalle vai Urheilupuistoon, nimenomaan korialaisten kannalta sijainnilla on eniten merkitystä. Heille Tervaskangas on matka-ajaltaan 7 minuuttia lähempänä kuin Urheilupuisto. Jos jonkun kannattaa mennä barrikadeille Tervaskankaan uimahallin puolesta, niin korialaisten. Toisaalta Korialta ei aja kumpaankaan paikkaan kovin kauan.
Toista se on Jaalasta tultaessa. Rakkaat jaalalaiset, teillä on pisin matka, rakennetaan halli sitten Urheilupuistoon tai Tervaskankaalle. Toisaalta sillä ei teille ehkä ole hirveästi väliä, sillä ajatte prikulleen yhtä kauan (29 minuuttia) sekä Tervaskankaalle että Urheilupuistoon. Kilometreissä Tervaskangas on reilu 3 kilsaa lähempänä.
Kun testailin etäisyyksiä eri Kouvolan osista sekä Tervaskankaalle että Urheilupuistoon niin ruuhkassa kuin ei ruuhka-aikaan, vaikuttaa siltä, että kovin olennaista eroa ei matka-ajan perusteella ole. Korialaisia lukuunottamatta näiden kahden sijainnin ero on vain 2-4 minuuttia. Valkealasta ja Inkeroisista tultaessa Urheilupuisto on lähempänä. Kuusankoskelta ja Elimäeltä tultaessa Tervaskangas on lähempänä. Ero on kuitenkin hyvin pieni.
En tiedä olenko ainoa, jonka on vaikea edes jotenkin objektiivisesti mieltää näiden kahden uimahallivaihtoehdon saavutettavuutta. Onneksi on maps. Rakennetaan halli sitten Tervaskankaalle tai Urheilupuistoon, se vaikuttaa olevan suunnilleen yhtä lähellä (tai kaukana) matka-ajassa, sen verran pieniä minuuttierot ovat. Osa kaupunkilaisia pääsee nopsempaa Tervaskankaalle, osa Urkkipuistoon.
Kun matka-aika on ehkä suunnilleen sama – toisille enemmän, toisille vähemmän – korostuu saavutettavuudessa ajatus siitä, että uimahalliin olisi hyvä päästä oman auton lisäksi helposti kävellen tai pyörällä. Tässä hallin sijainti Urheilupuistossa pesee Tervaskankaan heittämällä. Urheilupuistoon pääsevät lähikoululaiset ja opiskelijat – heitä 5800 on alle 3 kilometrin säteellä (vrt. Tervaskangas 1400). Kaupunkilaisista 25 000 asuu alle 3 km säteellä Urheilupuistosta, mutta reilut 6 000 Tervaskankaasta. Nämä ovat olennaisia lukuja silloin, kun matka-aika autolla ei oikeastaan ole kuin 2-4 minuuttia suuntaan tai toiseen.
Kaupunginvaltuusto tekee uimahallipäätöksen tänä keväänä. Vähänkö jänskää!
Ajoaika (auto) ja etäisyys eri puolilta Kouvolaa uuteen uimahalliin Urheilupuistossa ja Tervaskankaalla.
EI RUUHKAA Pe klo 18 | Urkkipuistoon Urheilupuiston uimahalli ajoaika min (km) | Tervaskankaalle Kauppakeskus Veturi ajoaika min (km) |
Korialta | 15 min (7,7 km) | 8 min (5,3 km) |
Inkeroisista | 25 min (27,4 km) | 27 min (27,9 km) |
Elimäeltä | 27 min (28 km) | 23 min (24,9km) |
Jaalasta | 29 min (29,9 km) | 29 min (26,2 km) |
Kuusankoskelta | 11 min (7,3 km) | 8 min (4,5 km) |
Valkealasta | 15 min (11,5 km) | 18 min (15,8 km) |
RUUHKA Pe aamu klo 8 | Urkkipuistoon Urheilupuiston uimahalli ajoaika min (km) | Tervaskankaalle Kauppakeskus Veturi ajoaika min (km) |
Korialta | 10-16 min (7,7 km) | 7-9 min (5,3 km) |
Inkeroisista | 24-30 min (27,4 km) | 28-35 min (27,9 km) |
täElimäeltä | 25-35 min (28 km) | 22-26 min (24,9km) |
Jaalasta | 30 min (29,9 km) | 26-35 min (26,2 km) |
Kuusankoskelta | 10-14 min (7,3 km) | 7-10 min (4,5 km) |
Valkealasta | 14-18 min (11,5 km) | 16-20 min (15,8 km) |
Urheilupuiston sijaintina käytetty nykyisen hallin sijaintia. Tervaskankaan sijaintina käytetty kauppakeskus Veturin sijaintia. Reittivaihtoehdoista valittu ajomatka-ajaltaan nopein. Lähtöpiste kuntakeskuksista aina sama. Lähtöpisteenä Mapsin tarjoama mahdollisimman keskeinen sijainti: kirkonkylä, keskustaajama.