KAISA SPIES

Arkistot

Kouvolan kärkipoliitikot päättivät joukolla teilata vihreiden Juha Huhtalan tänään Kouvolan Sanomissa. Syytökset oman egon pönkittämisestä, luottamuksen menettämisestä ja yhteispelin puutteesta olivat vastaus Huhtalan ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkosen yhteiskirjoitukseen lehdessä aiemmin. Kirjoituksessaan Juha Huhtala ja Krista Mikkonen vaativat suurten puolueiden puheenjohtajia ottamaan kantaa itärataan. He halusivat sitä kautta saada vahvaa tukea hankkeelle ja viedä hanketta eteenpäin. Orpon, Sipilän ja Rinteen sijaan kirjoitukseen vastasivat Kouvolan kaupunginhallituksen ja valtuuston varapuheenjohtajakaarti sekä Ville Kaunisto…. Lue lisää

Arvioi tämä:

Kaupunginjohtaja Marita Toikalla on takana nyt yksi vuosi Kouvolan puikoissa. Miten on mennyt? Onko mikään muuttunut?   On muuttunut. Poliittiset ryhmät ovat paremmin mukana päätöksenteon valmistelussa. Ryhmien kantoja kysytään ennakkoon merkittävimmissä päätöksissä. Jotkut kokevat tämän vähän rasittavaksi ja päätöksentekoa hidastavaksi keskusteluiden perusteella, mutta minusta tämä on pelkästään hyvä. Meiltä on pyydetty kantoja niin Kimolan kanavaan kuin palkkiokorotuksiin. Nytkin työn alla on lausunnot pariin tulevaan asiaan. Minusta tämä sujuvoittaa päätöksentekoa. Kun ryhmillä on… Lue lisää

Arvioi tämä:

Tökeröä. On luokatonta korottaa omia palkkioitaan. Silti eilen illalla äänestin jaa – kyllä luottamuspalkkioiden korotuksille ja kyllä valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajien osa-aikaisuuksille.     Palkkioita ei ole pystytty korottamaan lähes kymmeneen vuoteen. Ajatus palkkiokorotuksista on halvaannuttanut päättäjät, siinä altistaa itsensä kovin helpon huutelun maalitauluksi. Koskaan ei ole oikea aika korottaa palkkioita.   Palkkiokorotuksista ja osa-aikaisista pj:n pesteistä keskusteltiin erilaisissa kokoonpanoissa kuukausia. Asia on loppupeleissä aika pieni, mutta sille annettiin aikaa. Ryhmäpuheenjohtajat kävivät… Lue lisää

Arvioi tämä:

”Näin kauheaa valtuustokautta en ole koskaan kokenut”, tunnusti erittäin kokenut valtutettu viime valtuustokaudella. Tuolloin tehtiin kipeitä kouluverkkopäätöksiä, poliittiset ryhmät hajoilivat pienempiin ryhmiin ja valtuutetut puivat keskinäisiä kiistoja lehtien palstoilla.  Ratamosta puhuttiin liki joka kokouksessa  oli käsiteltävä asia mikä tahansa. Sitten alettiin pelätä terveydenhoidon alasajoa ja riidellä miten sen suhteen tulisi toimia. Päätöksenteko tuntui joskus arpapeliltä ja sirkustelevaa kokousta yritettiin suitsia jatkuvilla neuvottelutauoilla. Kausi oli vaikea.   ”Miksi luulet, että juuri viime kausi… Lue lisää

Arvioi tämä:

Uusi kaupunginvaltuusto on juhlii puolivuotissynttäreitä ja uusi kaupunginjohtaja ollut työssään kuukauden verran pidempään. Miltä näyttää? Vanhan valtuuston aikaan joskus turhautti pahasti, kokoukset saattoivat päätyä sirkusteluksi. Poliittisia ryhmiä hajoili ja yhdistyi eikä poliitikkojen ja virkamiesten yhteistyö sujunut. Minun silmiini valta tuntui olevan pienellä porukalla ikämiehiä. Vaalien alla monen vaalikampanjan kärkenä oli muutoksen, uuden ajan toive. Kuinka meille kävi? Koittiko uusi aika?     Koitti ja ei koittanut. Kun viime kaudella katsoin valtuustoa takarivin… Lue lisää

Arvioi tämä:

Sitä jotenkin luulee, että kun äänesti kuntavaaleissa ja näkee millainen valtuusto valittiin, niin tietää millaista päätöksenteko Kouvolassa tulee olemaan. Mutta eihän se niin mene. Ehei, väärässä olit.   Tällä hetkellä käydään paljon tärkeämpiä keskusteluita. Puolueet jakavat keskenään paikkoja, puheenjohtajuuksia, lautakuntien jäsenyyksiä ja muita. Tämä on merkityksellistä ja ratkaisee mitä Kouvolalle oikein käy. Ensin paikoista neuvottelevat puolueet keskenään – että kuka saa ja mitä. Sen jälkeen niistä neuvottelee puolue sisäisesti – että kuka saa… Lue lisää

Arvioi tämä: