KAISA SPIES

Arkistot

Asuntomessut ovat yksi tapa saada kaupunkiin uusi asuinalue, mutta messujen järjestämisen on lähdettävä kunnan omista tarpeista. Asuinalueen luominen messuja varten ei ole järkevää. Silti juuri messuorganisaatio Suomen asuntomessut on saanut valita, mihin messualue Kouvolassa rakennettaisiin. Viranhaltijoiden valmistelevassa aineistossa ei ole selvitystä siitä, miksi uuden asuntoalueen rakentaminen olisi itsessään merkityksellistä Kouvolalle juuri nyt, kun taloudessa joudutaan kiristämään vyötä kaikessa. Kun investointitaso on jo valmiiksi aivan liian korkea ja kaupungilla on 340 valmista tonttia… Lue lisää

Arvioi tämä:

Alakoululaisen koulupäivä on lyhyt, vain muutaman tunnin mittainen. Kun koulu loppuu puolen päivän maissa, kestää vielä monta tuntia vanhempien kotiin tuloon. Kouvolassa lasta suojataan eka- ja tokaluokan iltapäivinä iltapäiväkerhotoiminnalla koulupäivän jälkeen. Kouvolan säästöt vaikuttavat toimintaan. Kaupunki haluaa säästää ja vähentää ryhmiä siten, että vain ekaluokkalaiset pääsisivät ryhmiin. Tokaluokkalaiset odottavat vanhempia iltapäivän kotona tai missä lienevät. Tällä säästetään 60 000 euroa vuodessa. ”Heitteillejättö” kuvasi saksalainen tuttu suomalaisten tapaa jättää lapset iltapäiviksi yksin. Saksa… Lue lisää

Arvioi tämä:

Joskus kuntapolitiikassa tulee eteen tilanne, jolloin tajuaa, että on parempi luovuttaa kuin jatkaa asian viemistä eteenpäin. Minulle on tullut aika luovuttaa operaatiossa pikkuneuvoloiden puolesta. Tämä ei tarkoita, ettenkö edelleen uskoisi vakaasti, että Kouvolassa pitäisi olla pieniä neuvoloita lähellä kuntalaisia, paikkoja, joihin olisi helppo mennä, jossa olisi tuttu neuvolatäti ja jossa voitaisiin tarttua lapsiperheiden ongelmiin niiden ollessa pieniä sekä tehdä mittauksia ja muita yksinkertaisia terveydenhuollon toimia myös aikuisille lähialueen asukkaille. Minusta pikkuneuvolat pitää… Lue lisää

Arvioi tämä:

Linkissä on lista viranhaltijoiden säästöesitykseen. Esitys menee ensi maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyyn. Listalla on jo vanhoja tuttuja kohteita, jotka tuntuvat pyörivän säästölistoilla vuodesta toiseen, esimerkiksi kotihoidon kuntalisän, Anjalakodin ja Haanojan uimahallin lakkauttaminen. Vielä kerran ryhdytään myös perkaamaan kouluverkkoa ja halutaan säästöjä kyläkoulujen yhdistämisistä: Tirva, Ratula, Tehtaanmäki, Ummeljoki, Selänpää ja Svenska yhdistyisivät kaikki lähikoulujensa kanssa. Käytännössä ne siis lakkaisivat olemasta ja monen alakoululaisen koulumatka pitenee. http://ep.kouvola.fi/kokous/20143350-3-2.PDF Lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta lakkautukset tuntuvat kovilta…. Lue lisää

Arvioi tämä:

1,5-vuotiaas tyttäreni oppi ensimmäisenä kasvinaan tunnistamaan nokkosen. Leikkipuisto oli niitä täynnä. ”Varo nokkonen!” huusin uudestaan ja uudestaan juuri kävelemään oppineelle hoipertelijalle. Loppukesästä lapset leikkivät punkkeja vilisevässä heinikossa. Itse revin nokkosia ostoskassit hanskoinani. Leikkipuiston ruoho leikattiin vihdoin elokuun lopussa. Kouvola lomauttaa henkilöstönsä tänä vuonna 2-3-viikoksi. Kaupungin taloustilanne on huono, mutta sitä ei myöskään pelasteta henkilöstöä lomauttamalla. Lomautus tuo hetkellisen helpotuksen, mutta ei muuta talouden perusongelmaa eli sitä, että kaupungin rahat eivät riitä kaikkien… Lue lisää

Arvioi tämä:

  Mellan hägg och syrén, sanovat ruotsalaiset. Vuoden pakahduttavin aika, tuomen kukinnan ja sireenin kukinnan välillä. Lyhyt ohikiitävä hetki, jolloin kesä on juuri alkamassa on minusta ihanin aika vuodessa. Tämä ihmeellinen hetki on juuri nyt.   Tämä vuonna tähän pieneen hetkeen liittyy kaksi vaikeaa päätöstä. Maanantaina päätetään Ratamon, uuden sairaalamme paikasta. Parisen viikkoa myöhemmin päätetään lukioiden määrästä.   Ratamosta:   On ollut hurja työ perehtyä vuosikausia suunniteltuun sairaalaprojektiin. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä… Lue lisää

Arvioi tämä: