KAISA SPIES

Arkistot

Ainahan sitä on lisätty kaupunginjohtajan talousarvioon menoja! Nyt elämme vuotta 2019. Olemme menossa kohti valtion holhousta. Taloutemme on kestämättömässä tilanteessa ja meidän on kaivettava jostain 20 miljoonan menovähennykset. Nyt ei ole hyvä hetki. Se nyt vaan on arvovalinta, että me haluamme säästää koulut. Ei kultaseni, ei ole mikään arvovalinta meiltä muilta vähentää kouluja. Ylisuuren ja kalliin palveluverkon pienentämisellä ei ole oikein mitään tekemistä arvojen kanssa. Se on vaan pakko tehdä. Lasten määräkin… Lue lisää

Arvioi tämä:

Huhtikuun 2017 kuntavaaleissa valittiin Kouvolaankin uusi kaupunginvaltuusto. 59 valtuutettua. Taatusti kukaan ei älynnyt miten tiukkaan paikkaan joudutaan. Tuli paljon uusia, nuoria valtuutettuja. Kaupunginhallitukseen pääsi useita ja into lähteä kehittämään kaupunkia oli kova. Yhteishenki uuden kaupunginjohtajan johdolla oli vahva. Kuntastrategiaa tehtiin hengästyneellä täpinällä. Oltiin innoissaan. Lähdettiin rakentamaan kaikkea sitä, mitä vaalilupauksissa luvattiin. Muutosta. Uutta Kouvolaa. Uutta vaihtoehtoa tai mitä sitten latteissa vaalisloganeissa tulikaan kirjoitettua. Sain tuolloin neljänneksi eniten ääniä Kouvolassa. Se on vieläkin… Lue lisää

Arvioi tämä:

Luin eilen iltalukemisiksi Eero Laesterän raportin Kouvolasta. Tässä minusta kiinnostavimmat nostot. Lainaan aika suoraan, osa tiivistetty tai koottu omin sanoin. Tausta – kuntaliitos:❗️ Liitoskuntien talous 10v sitten: Elimäen, Kouvolan ja Valkealan taseissa ei ollut kattamatonta alijäämää, Jaalaan sitä oli tullut vuonna 2008.Anjalankosken ja Kuusankosken taseet olivat raskaat – kummallakin oli taseessa alijäämää ainakin kuudelta edelliseltä vuodelta ja Kuusankosken alijäämä eur/asukas alkoi hipoa nykyisen kriisikunnan rajoja. Erityisesti Valkealan tase oli vahva, sillä oli vain… Lue lisää

Arvioi tämä:

Lapsiperheen paras lukee Kouvolan kaupunkistrategiassa. Lupasimme pari vuotta sitten kirjoitetussa kaupungin toimintaa ohjaavassa paperissa tavoitella parasta aktiivista arkea, nuorten parasta. Koulutus kirjattiin isosti. Miten on mahdollista, että parissa vuodessa olemme tilanteessa, jossa lakkautamme kouluja, lopetamme pientä lasta kotona hoitavan Kouvola-lisän ja jätämme kaupunkiin kenties vain kaksi lukiota? Toimimmeko strategiamme mukaan vai vedämmekö sen alas pöntöstä? ”Meidän mammakerhon äidit on ihan raivona kun leikkaatte sen Kouvola-lisän.” ”Kaupungin reunalta kouluun on jo nyt hirveän… Lue lisää

Arvioi tämä:

Sen, joka ei työskentele lukiossa ylioppilaskirjoitusten aikaan, on ehkä vaikea ymmärtää miten iso asia kirjoitukset ovat. Ne ovat nimittäin Todella Iso Juttu. Uskon vahvasti, että jos meillä tänään olisi tulipalo ja minulla olisi pari minuuttia aikaa pelastaa jotain, nappaisin kainaloon kuoren, jossa on ylioppilaskokeen opiskelijoiden vastaukset. Se tulisi jostain selkäytimestä ja myöhemmin ehkä harmittaisi, että miksi en ottanut valokuvia tai vaikka 7veen ensimmäistä kirjoitelmaa, joka kertoo pojasta, jonka ilmapallo pääsi karkuun. Varmaan… Lue lisää

Arvioi tämä:

Uuden koulurakennuksen rakentaminen Valkealaan on välttämätöntä. Koulun suunnittelu ja rakentaminen on aloitettava mahdollisimman pian. Valkealan yläkoulussa ja Kirkonkylän koulussa on todettu vakavia sisäilmaongelmia. Molemmat koulut ovat tulleet tiensä päähän eikä peruskorjaus ole tehtyjen tutkimusten mukaan enää riittävä toimi. On järkevää rakentaa kokonaan uusi yhtenäiskoulu, johon mahtuvat molempien koulujen oppilaat ja opettajat.   Valtuutettuna olen taipunut tekemään ikäviä päätöksiä: olen ollut mukana lakkauttamassa kouluja. En kuitenkaan tule ikinä hyväksymään lastemme sairastuttamista homeisissa rakennuksissa. Se… Lue lisää

Arvioi tämä: