KAISA SPIES

Arkistot

Luin eilen iltalukemisiksi Eero Laesterän raportin Kouvolasta. Tässä minusta kiinnostavimmat nostot. Lainaan aika suoraan, osa tiivistetty tai koottu omin sanoin. Tausta – kuntaliitos:❗️ Liitoskuntien talous 10v sitten: Elimäen, Kouvolan ja Valkealan taseissa ei ollut kattamatonta alijäämää, Jaalaan sitä oli tullut vuonna 2008.Anjalankosken ja Kuusankosken taseet olivat raskaat – kummallakin oli taseessa alijäämää ainakin kuudelta edelliseltä vuodelta ja Kuusankosken alijäämä eur/asukas alkoi hipoa nykyisen kriisikunnan rajoja. Erityisesti Valkealan tase oli vahva, sillä oli vain… Lue lisää

Arvioi tämä:

Kaupunginvaltuutettu Jouni Sunisen (ps.) mukaan Kouvolan investointimenoista voidaan helposti säästää kymmeniä miljoonia (Mielipide 30.10.). Kuulisin mielelläni, miten Suninen alentaa investointien tasoa. Tiedän monen valtuutetun pohtineen kysymystä, ja minusta on hienoa, että Sunisella on tarjota meille helppo ratkaisu ongelmaan. Toisin kuin Suninen, minä olen kokenut investointien leikkaamisen erittäin vaikeaksi. Kouvolalla on huomattavasti korjausvelkaa, josta ei voida tinkiä. On hankalaa päättää, säästetäänkö esimerkiksi yksityisteiden avustuksista, KSAO:n rakennusten peruskorjauksista, urheilukentistä vai Myllykosken paloasemasta. Investointeja pohdittaessa… Lue lisää

Arvioi tämä: