Lapsiperheen paras lukee Kouvolan kaupunkistrategiassa. Lupasimme pari vuotta sitten kirjoitetussa kaupungin toimintaa ohjaavassa paperissa tavoitella parasta aktiivista arkea, nuorten parasta. Koulutus kirjattiin isosti. Miten on mahdollista, että parissa vuodessa olemme tilanteessa, jossa lakkautamme kouluja, lopetamme pientä lasta kotona hoitavan Kouvola-lisän ja jätämme kaupunkiin kenties vain kaksi lukiota? Toimimmeko strategiamme mukaan vai vedämmekö sen alas pöntöstä? ”Meidän mammakerhon äidit on ihan raivona kun leikkaatte sen Kouvola-lisän.” ”Kaupungin reunalta kouluun on jo nyt hirveän… Lue lisää
Kouvolan kaupunginvaltuusto kokoontui eilen 24.3. Kävimme keskustelua mm. hyvinvointikertomuksesta. Puhuin lakkautettaviksi päätettyjen perhepuistojen puolesta alla olevan puheen. Sama puhe valtuuston verkkolähetyksessä n. 35 minsan kohdalla. Hyvinvointikertomus Hyvinvointikertomuksen keskeisenä ajatuksena on, että halutaan hoitaa kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia eikä vain sairauksia ja ongelmia. Siksi hyvinvointikertomuksessa halutaan panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Eräs tällainen palvelu on perhepuistot. Perhepuistot on tarkoitettu kotona lasta hoitavalle vanhemmalle ja lapsille. Ne ovat sisätiloja, joissa on henkilökuntaa, jonne… Lue lisää