Lautakunnan puheenjohtajana minun täytyy … – oman tittelin korostaja -valtuutettu Mutta meillä – oman alueen edunvalvoja-valtuutettu, jonka kokonaisuudentaju on välillä kateissa Minä kuule tiedän nämä paremmin kuin muut – oman asiantuntemuksensa korostaja -valtuutettu Kiihdyttää itsensä puhuessaan vimmaan ja raivoon – Höyryjyrä-valtuutettu Mä olen niin kyllästynyt mun ryhmään ja just teen niin kuin itse haluan tämän jälkeen (eikä tee kuitenkaan). Puhisija-valtuutettu Meillä Pornaisissa ei 40 vuotta sitten ollut ollenkaan velkaa. Konkari –valtuutettu. Rakastan… Lue lisää
Kommentoin tässä bloggauksessa Jouko Leppäsen Kouvolan Sanomien Lukijalta-kirjoitusta argumentti argumentilta. Tämän tekstin ”Leppänen”-alkavat tekstipätkät ovat siten yleisönosastokirjoituksesta (Kouvolan Sanomat 9.9.2019, nettilehti). Jokaisen Leppäsen argumentin alla on vastaukseni hänelle. Leppänen: KymSOTE ja Kouvolan kaupunki ovat tällä hetkellä oikein sekaisin. Syitä, johtopäätöksiä ja tarvittavia toimenpiteitä on todella vaikea hahmottaa. Spies: Minun ei ole vaikea hahmottaa syitä kaupungin taloustilanteeseen. Meillä on rakenteellinen ongelma, joka käytännössä toistuu vuodesta toiseen. Palveluiden tuottamiseen kuluu kaupungilta enemmän rahaa kuin… Lue lisää
Me puhuttiin kuntapolitiikkaa baarissa vihreällä porukalla. Vähän laiskasti puhuttiin siitä, tarvitaanko Kouvolaan monitoimihallia, mutta jo intohimoisemmin siitä, pitääkö leikkauksien koskea myös luottamuspaikkoja, lautakuntia ja jaostoja. Kutsun niitä demokratiakustannuksiksi. Demokratia maksaa, se ei ole tehokas ja vaatii paljon kokoustamista. Se on kuitenkin osoittautunut parhaaksi muodoksi hallita, silti se ei voi olla säästöjen ulottumattomissa, yritin sovitella ääripäitä. Hei miten sä kestät tätä, kysyin Erkalta, Viikatteen basistilta, jonka oli tarkoitus siirtyä meidän Kouvolan vihreiden miitingistä… Lue lisää
Kouvolan Sanomissa julkaistiin tänään iso juttu täynnä nimettömiä kommentteja lähinnä kaupunginhallituksesta. Minullekin soiteltiin ja kysyttiin miten menee kokoomuksella ja demareilla – onko huonot välit? Miksi Juha Huhtalaa syytellään irtopisteiden hakemisesta ja miksi kolme pientä ryhmää heivattiin yhteisen kaupunginhallituspöydän äärestä neuvottelutauon ajaksi? En muutamia ympäripyöreyksiä lukuun ottamatta kommentoinut mitään näistä. Koin, että en halua sisäisiä asioita avata julkisesti en omalla nimelläni mutta en varsinkaan nimettömänä juoruillen. Moni muu on kommentoinut nimettömänä. Ainoa nimellään… Lue lisää