KAISA SPIES

Arkistot

Osta sellanen legopaketti, missä pahiksen päästä valuu aivomönjää, ohjeisti 7vee. Minä menin Prismaan, pyörittelin paketteja ja todellakin oli helppo löytää pahis, jonka aivot valuivat olkapäälle.   Entisissä elämässäni – siis aikana ennen lapsia, jolloin tiesin kaiken paremmin – en olisi ikinä suostunut moiseen. Valuvien aivojen sijaan olisin ehkä hankkinut kehittävät puupalikat. Tuolloin suuressa viisaudessani paheksuin myös suuresti vanhempia, jotka syöttivät naperoilleen ranskalaisia, kunnes viime viikolla huomasin työntäväni ranskalaisia Hesessä 1veen suuhun. Hyi… Lue lisää

Arvioi tämä:

Uuden koulurakennuksen rakentaminen Valkealaan on välttämätöntä. Koulun suunnittelu ja rakentaminen on aloitettava mahdollisimman pian. Valkealan yläkoulussa ja Kirkonkylän koulussa on todettu vakavia sisäilmaongelmia. Molemmat koulut ovat tulleet tiensä päähän eikä peruskorjaus ole tehtyjen tutkimusten mukaan enää riittävä toimi. On järkevää rakentaa kokonaan uusi yhtenäiskoulu, johon mahtuvat molempien koulujen oppilaat ja opettajat.   Valtuutettuna olen taipunut tekemään ikäviä päätöksiä: olen ollut mukana lakkauttamassa kouluja. En kuitenkaan tule ikinä hyväksymään lastemme sairastuttamista homeisissa rakennuksissa. Se… Lue lisää

Arvioi tämä: