KAISA SPIES

Arkistot

Helsinki on eilisessä valtuuston kokouksessa päättänyt irtautua Fennovoiman ydinvoimahankkeesta. Kouvolan kannattaa seurata esimerkkiä.   Kouvolassa Vihreiden valtuustoryhmä teki helmikuussa Helsingin kaltaisen valtuustoaloitteen, jossa esitettiin irtautumista Fennovoima-hankkeesta. Aloite tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi maanantaina. Kaupunginjohtaja esittää, että aloite ei anna aihetta toimiin. Kouvola siis jatkaisi Fennovoimassa.   Helsingissä monet ydinvoimaa kannattavatkin valtuutetut pitivät osallistumista Fennovoimaan liian riskialttiina kaupunkilaisten verorahoille. Kouvolassa kannattaa myös pohtia ollaanko nyt mukana hankkeessa, jonka taloudelliset riskit ovat yksinkertaisesti liian suuret.   Mikä… Lue lisää

Arvioi tämä:

Kirjoitin yhdessä kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa Kouvolan osallistumisesta Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen Kouvolan Sanomien mielipide-sivulle.   Suomalaisista enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Rosatomin reaktoria erityisen pöhkönä hankkeena vastustaa lisäksi jopa kolmannes ydinvoimaa muuten kannattavista. Tästä huolimatta kaikki kouvolalaiset ovat joutuneet Fennovoiman moniongelmaisen riskihankkeen takuumiehiksi. Kouvolan kaupunki on hankkeessa mukana KSS Energian omistajana. Kouvola lähti Fennovoimaan mukaan aikana, jolloin sähkön hinta oli nykyistä kalliimpaa ja hinnalla uskottiin olevan vain yksi suunta: ylöspäin. Sittemmin arviot sähkön tarpeesta… Lue lisää

Arvioi tämä:

Kouvolan kaupunginhallitus saa tänään iltapäivällä käsiteltäväkseen KSS Energian selvityksen siitä, miten se varautuu ydinvoimahankkeen riskeihin. Selvityksen perusteella riskeihin ei juuri ole varauduttu. Fennovoima on rakentamassa Pyhäjoelle ydinvoimalaa. Mukana on Kouvolan kaupunki KSS Energian omistajana. Kouvola on nousukaudella, energian hinnan noustessa, lähtenyt mukaan hankkeeseen tavoitteenaan tuottaa itselleen edullista sähköä. Ydinvoimalahankkeilla on yleisesti kolme suurta riskiä: kustannusten nousu, rakentamisen viivästyminen ja ydinjätteen loppusijoituksen puuttuminen. Näiden kautta hankkeesta muodostuu arvaamaton ja erittäin riskialtis. Rakentamiskustannukset nousevat… Lue lisää

Arvioi tämä:

Valtuusto kokoontuu maanantaina 11.11. Minua kiinnostaa erityisesti kolme asiaa. 1. Kankaan koulu Suurin juttu listalla taitaa olla Kankaan koulun kohtalo. Kuntalaisaktiivisuudesta olen riemuissani, mutta jo tehtyjä päätöksiä en lähtisi pyörtämään. Muuten jäämme tarpomaan syvään suohon eikä kaupunki etene eteenpäin. Kouvolassa vatkataan liikaa jo tehtyjä päätöksiä. Demokraattinen valtuuston tekemä päätös pätee, jos ympäristö ei keskeisesti muutu. Jokaiselle opiskelijalle löytyy paikka. Osa menee Kaunisnurmelle, osa uuteen Manskariin. Se, että Mansikka-ahon uusi koulu jää aiottua… Lue lisää

Arvioi tämä:

Fennovoima on rakentamassa Pyhäjoelle ydinvoimalaa. Hankkeessa on mukana Kouvolan kaupunki KSS Energian omistajana. Eduskunta antoi ydinvoimalalle periaateluvan vuonna 2010, mutta sen jälkeen laitostoimittaja on muuttunut japanilaisesta ja ranskalaisesta valmistajasta venäläiseen Rosatomiin. Onko ydinvoima hyvä bisnes? Tässä bloggauksessa haluan miettiä ydinvoimaa vain talouden näkökulmasta. Moralisointi sikseen. Lähteet ovat jutut lopussa. MITÄ HYVÄÄ YDINVOIMASSA ON? Ydinvoima on merkittävä päästöttömän energian muoto. Se on taloudellista ja tehokasta sähköntuotantoa. (Lähteet: Fennovoima ja Energiateollisuus) IRTAUTUJAT Taloudellisuudesta, tehokkuudesta… Lue lisää

Arvioi tämä: