Vietän ihanaa toukokuista lauantaita omenapuun alla keinussa ja mitä teen? Sopeutan kuulkaa!

Pyydän anteeksi jo etukäteen. Tämä on marina. Minulle tulee aina hetkittäin näitä puuskia ja yleensä ne menevät myös ohi.

Siis sopeutan täällä omenapuun alla. Suomeksi se tarkoittaa, että mietin leikkauksia ja säästöjä. Me puhumme kauniilla sanoilla palveluiden tehostamisesta, palveluverkkoselvityksistä, resurssitarkastelusta ja vaikka mistä vielä, mutta oikeasti kyse on vähentämisestä, pienentämisestä, alentamisesta ja kaikesta supistamisesta.

Tässä omenapuun alla se jurppii jotenkin ihan tajuttomasti.

Toinen kausi valtuustossa alkaa käydä vähiin ja kaikki nämä vuodet – erityisesti kolme viimeistä – olen joutunut sopeuttamaan ja sopeuttamaan ja loppua ei ole näkyvissä. Jos saisin yksin päättää, tekisin rakenteellisia ratkaisuja (tämäkin on tätä tekokieltä, oikeasti se tarkoittaa, että vähentäisin kouluja, päiväkoteja, jäähalleja, uimahalleja ja muuta). Vähentäisin niitä, koska meidän väestömme vähenee, lasten määrä vähenee ja tulomme eivät riitä.

Minun unelmakaupunkini olisi talouspaineista huolimatta monipuolinen. Siellä olisi urheiluseuroja, teatteri ja harrastajatoimintaa, hyvät koulut ja laadukas opetus, orkesteri, museo ja kaikkea muuta. Niitä ei vaan olisi niin monessa paikassa kuin nykyisin. Uimahalleja olisi todennäköisesti useiden vanhojen sijaan 1 uusi. Minun unelmakaupunkini ei myöskään lomauttaisi, mutta siitä en viitsi tämän enempää.

Minun unelmakaupunkini eroaa tämän valtuuston enemmistön unelmakaupungista siinä, että enemmistön unelmakaupungissa jäähalleja pitää olla monta. Uimahalleja pitää olla paljon, olkoon vanhoja, mutta niitä pitää olla monta. Opetuksen laadun sijaan koulujen määrä tuntuu olevan prioriteetti monelle. Kulttuuri – johon Kouvola käyttää jo nyt vähemmän rahaan kuin verrokkikaupungit – on monelle valtuutetulle se ensisijainen leikkauskohde.

Pah. Puhisen ja kiukuttelen yksinäni omenapuun alla.

Toivoisin, että voisin vuoden kuluttua jättää Kouvolan uudelle valtuustolle taloudeltaan paremmassa kunnossa. Koronavirus lisäsi tilanteen vaikeutta omalta osaltaan, mutta toki olisimme voineet kolmen vuoden ajan tehdä enemmän.

Olen miettinyt paljon seuraavia kuntavaaleja. Olen miettinyt mitkä ovat ne kysymykset, jotka minun on kysyttävä itseltäni ja joihin on vastattava rehellisesti.

• Onko minulla enää annettavaa Kouvolalle?
• Haluanko – jos se olisi mahdollista – olla mukana kaupunginhallituksessa? Onko minulla siihen motivaatiota?
• Voinko luvata seuraavat 4 vuotta olla yhtä intensiivisesti mukana? Haluanko sitä? Onko se hyväksi minulle tai perheelleni? Uhraanko liikaa saamatta liian vähän?
• Jaksanko 4 vuotta jos valtuusto ei kykene uudistamaan kaupunkia rakenteellisesti?

Olen kuulostellut itseäni ja olen kyllä innostunut olemaan edelleen mukana, valtuustossa ainakin, vaikka ehkä tässä omenapuun alla ei nyt ole se paras hetki. Minusta minulla on näiden kahden kauden jälkeen erityisen paljon osaamista ja ehkä vähän selkeämpi näkemys siitä, millaista kaupunkia haluan rakentaa.