Unelmoi henkesi edestä kouvolalainen
Olen miettinyt kuinka paljon kannattaa unelmoida Kouvolan kaupungin tulevaisuuden suhteen.

Unelmointi on hirveä ja loukkaava sana aikana, jolloin lomautamme henkilöstömme. Rahamme eivät riitä edes palkkoihin. Miksi siis unelmoida? Miksi emme keskity vaan hoitamaan kuntalain velvoittamaa perustehtäväämme: palveluiden tuottamista kaupunkilaisille. Unelmahötöstä sai Jutta Urpilainen kuulla koko demaripuheenjohtaja- ja ministeriaikansa. Käyttäisin sanaa visiointi, jos se ei olisi niin lattea ja kulunut.
Ajattelen, että jos emme unelmoi ja nimenomaan unelmoi isosti, näivetymme. Unelmoimatta jättäminen merkitsee, että meillä ei ole varaa järjestää palveluita kuin maksimaalisen keskitetysti. Nykyisen 34 koulun ja päätetyn noin 20 koulun sijaan kenties päädymme 6 peruskouluun koko kaupunkiin. Nimenomaan nyt täytyy unelmoida. Nyt on pakko unelmoida henkemme edestä. Täytyy uskaltaa ajatella isosti ja tavoitella jotain nykyistä paljon enemmän tai päädymme säästämään ja säästämään ja lopulta viimeinen sammuttaa valot.

Minulle unelmointi merkitsee sen supervahvuuden löytämistä, jonka nostaa meidät tästä talouden suosta. Se on jotain, joka tekee meistä kiinnostavan ja innostavan. Se rakentaa elinvoimaa, tuo virtaa meille kaikille, että meidän ei tarvitsisi vetää töpseliä irti.
Kuuntelin Kouvolan 10-vuotissynttäriseminaarissa kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaraa. Hän kannusti miettimään mikä on Kouvolassa erityistä ja kehittämään ( tai unelmoimaan!) kaupunkia sen pohjalta. 10 ensimmäistä asiaa eivät usein ole olennaisia tai ovat latteita tai itsestään selviä, vasta niiden jälkeen ehkä löydetään joku omaleimainen juttu, vahvuus jonka päälle rakennetaan.
Mietin, mitkä ovat ne kymmenen perusvahvuutta, mitä Kouvolasta sanotaan (siis ne, joihin Vaattovaaran mukaan ei kannata rakentaa tulevaa unelmaa, koska ne eivät vai ole hirveän kiinnostavia):
- sijainti pääkaupunkiseudun lähellä
- logistiikka
- urheilukaupuki
- kaupunkia ja kyliä – monipuolisuus
- rautatie
- varuskuntakaupunki
- tapahtumakaupunki
- hyvä arki
- betonihelvetti
- matkailukaupunki – Repovesi, Tykkimäki, Verla

Jos unohdan kaiken tämän itsestään selvän ja lähden unelmoimaan – ja oikeasti rakentamaan! – Kouvolan tulevaisuutta omaleimaisemmin kaiken tämän perus markkinointi-strategiajutun ulkopuolelta, niin mistä unelmoin? Minkä tunnistan Kouvolan kantavaksi vahvuudeksi?
Hitto miten vaikea tehtävä!
Okei. Yritän rohkeasti. Mitkä voisivat olla tulevia vahvuuksiamme out of the box:
- Kouvola – yliopistokaupunki
- Kouvola – yhteen hiileen puhaltamisen mestari
- Kouvola – the river
- Kouvola – lähibönde
- Kouvola – Suomen parhaat naapurit
Äääk, tämä on hirveän vaikeaa. Auta mua! Mikä on se vahvuus, johon tulevaisuuttamme lähtisimme rakentamaan, josta unelmoimme yhdessä?
Jotenkin tykkään lähiböndestä.