Vastaus Jouko Leppäsen yleisönosastokirjoitukseen Kouvolan taloudesta

Kommentoin tässä bloggauksessa Jouko Leppäsen Kouvolan Sanomien Lukijalta-kirjoitusta argumentti argumentilta. Tämän tekstin ”Leppänen”-alkavat tekstipätkät ovat siten yleisönosastokirjoituksesta (Kouvolan Sanomat 9.9.2019, nettilehti). Jokaisen Leppäsen argumentin alla on vastaukseni hänelle.

Leppänen: KymSOTE ja Kouvolan kaupunki ovat tällä hetkellä oikein sekaisin. Syitä, johtopäätöksiä ja tarvittavia toimenpiteitä on todella vaikea hahmottaa.

Spies: Minun ei ole vaikea hahmottaa syitä kaupungin taloustilanteeseen. Meillä on rakenteellinen ongelma, joka käytännössä toistuu vuodesta toiseen. Palveluiden tuottamiseen kuluu kaupungilta enemmän rahaa kuin mitä pystymme verotuloista, valtionosuuksista ja muusta keräämään. Vaje on noin 20 miljoonaa euroa ja meidän on ratkaistava miten tuo rakenteellinen epätasapaino saadaan kuntoon. Toimenpiteet ovat palveluiden vähentäminen ja sitä kautta henkilöstön vähentäminen sekä verojen korottaminen.

Leppänen: Tämän kauden alijäämämme tulee varmaan olemaan entistä massiivisempi, enkä yhtään ihmettelisi, jos se liikkuisi jossain 40 miljoonassa.

Spies: Minä kyllä ihmettelisin. Tässä vaiheessa vuotta kustannuskehitys ei karkaa tuolla tavoin, meillä on nyt riittävät avainluvut tiedossamme. Tosin nyt ennakoitu -30 miljoonaa on jo tarpeeksi valtava summa itsessään.

Leppänen: Ne asiat, joihin kaupunki on voinut suunnitellusti vaikuttaa, kuten esim. liikunta ja kulttuuri, ovat pysyneet hyvin arviossa, mutta terveydenhuollon kulut ovat täysin ryöstäytyneet käsistä.

Spies: Tämä on ihan totta. Oma toiminta on pysynyt budjetissa. Suurimman yllätyksen järjesti luminen talvi, joka lisäsi aurauskustannuksia puolella miljoonalla. Tosin oman toiminnan pysyminen budjetoidussa ei tällä hetkellä riitä, kun budjetti tehtiin jo alkuvaiheessa 10,5 miljoonaa alijäämäiseksi ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat väestön ikääntymisen myötä sekä Kymsoten alkukankeuksien vuoksi.

Leppänen: Jos tämä menojemme hallitsematon kasvu aiotaan pysäyttää, olisivat ensimmäiset toimenpiteet, että ihmisten sairastaminen pitäisi vähentyä, ja kalliita hoitoja, ja turhia tutkimuksia pitäisi vähentää. Tai luonnollisimpana keinona hoitojen ja tutkimusten hintoja pitäisi reilusti alentaa. Siihen ei mielestäni pitäisi olla mitään estettä, koska hinnoitteluhan on joka tapauksessa irrationaalista. Minä esim. otan vastaanottokäynnistä palkkiota x-määrän, mutta se voisi aivan hyvin olla x miinus jotain.

Spies: En saa tästä argumentista kiinni.

Leppänen: Ellei tämä tepsi, ja joka tapauksessa, menojamme pitää reilusti vähentää. Tämä tarkoittaa nyt aivan oikeasti henkilökuntamme, ja etenkin hallinnon purkamista. Mielestäni aivan hyvin riittäisi neliportainen systeemi nykyisen ehkä 7-8 -portaisen systeeminsijalle. Esim. opettaja-rehtori-koulutoimenjohtaja-kaupunginjohtaja. Ja muissa hallintokunnissa sama malli. Sitten palvelut pitää karsia kovalla kädellä. Kaikki ei-lakisääteiset minimiin ja lakisääteiset siihen mikä on pakko.

Spies: Väite on fiktiota. Meillä ei ole 7-8 portaista hallintomallia. Ehkä oli joskus 10 vuotta sitten mutta nyt esimerkiksi koulupuolella hallinto on 2020 alusta neliportainen eli aivan kuten Leppänen toivoisi sen olevan. Johto on mankeloitu vuosi toisensa jälkeen ja hallinto on paljon pienempi kuin kuntaliitoksen alkuaikoina.

Pidän vaarallisena bensan heittona liekkeihin näitä löysiä puheita siitä, että meillä on jossain kaupungintalon kätköissä valtava ylisuuri pomoporras. Jos tartumme tällaisiin ajatuksiin, johtaa se meidät ajattelemaan, että kaupungin talous saadaan kuntoon vain pomoporrasta vähentämällä, mikä ei pidä paikkansa. Kaupunginjohtaja sanoi lehtiartikkelissa, että kokee että luottamushenkilöt eivät usko viranhaltioiden antamia tietoja. Ajattelen, että juuri tämä suhtautuminen hallintoon on yksi niistä asioista, joissa jotkut luottamushenkilöt eivät ole ajan tasalla eivätkä syystä tai toisesta kykene/halua muuttaa tietojaan nykytilannetta vastaavaksi.

Leppänen: Investoinnit tässä vaiheessa nollille, vaikka aloitettuja ei ole mitään järkeä keskeyttää.

Spies: Tämä on joko löysä argumentti tai paniikkiratkaisu. Lahdessa vanhojen koulurakennusten kunto on romahtanut eikä uusia rakennuksia kyetä rakentamaan sillä vauhdilla kuin niitä tarvitaan. Kouluja on suljettu ja lapset opiskelevat väistötiloissa. Väistötilat aiheuttavat kaupungille miljoonakustannukset vuosittain, yhden koulun pitkittynyt väistö maksaa saman verran kuin uuden koulun rakentaminen. Kouvolan rakennuskanta on vanha ja rakennusten kunta saattaa romahtaa nopeasti, kuten vaikka Sarkolan koulun kohdalla havaittiin. Investointien laittaminen nollille olisi ampumista omaan nilkkaan.

Leppänen: Mitä talouden huono tilanne vaikuttaa kaupunkilaiseen? Kahdella tavalla: mahdollisina veronkorotuksina ja huononevina palveluina. Veronkorotuksia vastustan viimeiseen asti, joten olen palvelujen karsimisen kannalla.

Spies: Minä olen hybridiratkaisun kannalla. Tarvittava 20 miljoonaa euroa edellyttää massiivisia palveluiden vähentämisiä. On järkevämpää koota osa siitä korottamalla veroja. Näin pystymme turvaamaan palvelut paremmin laajasti ympäri Kouvolaa. Ilman veronkorotuksia ne on keskitettävä voimakkaasti isoihin yksiköihin ja tämä pätee niin kouluihin, uimahalleihin kuin muihinkin kaupungin järjestämiin palveluihin.

Leppänen: Huononeviin palveluihin meidän on pakko varautua, jos ei haluta veronkorotuksia. Toisaalta laina on tällä hetkellä halpaa, mutta kuka tietää tulevaisuuden?

Spies: Lainaa saadaan tällä hetkellä negatiivisella korolla, mutta toki jokainen vastuullinen lainanottaja miettii nousevia korkokustannuksia. Näin myös Kouvolassa ilman muuta tehdään. Kaupungin rakennukset ovat kuitenkin tulossa tiensä päähän ja niitä on peruskorjattava tai rakennettava kokonaan uutta ja tämä nostaa väkisin lainan määrää.

Leppänen: Väestön ja yrittäjyyden lisääntymistä Kouvolassa kaivataan kipeästi, mutta kuka on se Einstein, joka keksii näihin lääkkeet?

Spies: Uskon, että Kouvolan väestö ei vuosiin tule lisääntymään, siitä pitää huolen väestön ikääntyminen. Väestönkasvun sijaan voi olla järkevämpää tavoitella tilannetta, jossa kaupunkiin muuttaa enemmän asukkaita kuin täältä muuttaa pois. Se olisi fiksu seurattava tunnusluku.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: