Asuntomessut Kouvolassa onnistuivat (ainakin pääosin)

Kun päätöstä asuntomessuista tehtiin kaupunginvaltuustossa viime valtuustokaudella olin aidosti epätietoinen. Minua vaivasi miljoonapanostus messuihin kun kaupungin talous oli surkeassa jamassa. Messut kuitenkin saivat liki koko valtuuston ehdottoman tuen. Meitä kriittisiä leimattiin lähinnä ankeuttajiksi ja näivettäjiksi.

Tänä kesänä ne viimein koittivat. Alun perinhän meillä piti olla aseman viereen rakennettuna matkakeskuksen tapahtuma-areenoineen tähän kesään mennessä. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska hankkeelle ei löytynyt hotellin pyörittäjää. Messut joka tapauksessa koittivat ja Korian Pioneeripuistoon on rakentunut aivan uusi kaupunginosa, jonka asujat ovat avanneet kotinsa sadalle tuhannelle messuvieraalle.

Minäkin päätin tuolloin muutama vuosi sitten kaupunginvaltuustossa uskoa messuihin ja päädyin ehkä vähän pitkin hampain tukemaan messuja. Oliko päätös järkevä? Ainakin kaupungin taloustilanne on vielä paljon huonommassa kunnossa kuin tuolloin. Miten messukuukausi on mennyt? Onnistuimmeko vai epäonnistuimmeko?

Mikä asuntomessuilla onnistui?

Keskusta stailattiin aika pienellä rahalla pirteän näköiseksi. Katuihin tehtiin maalauksia, liimattiin opastetarroja ja haluttiin kaikin keinoin tehdä keskusta houkuttelevaksi ja helpoksi liikkua.

Asuntomessuparkki oli raviradalla aika kaukana messualueesta. Tämä osoittautui viisaaksi ratkaisuksi. Jokaisessa messubussissa päästiin kertomaan messuvieraille Kouvolasta, hehkuttamaan kaupunkiamme. Aika loistava markkinointitilaisuus. Oppaat saivat kiitosta niin vierailta kuin paikallisilta yrittäjiltäkin.

Asuntomessuille rakentui Pioneeripuiston asuinalue. Alue on houkutteleva. Siinä limittyvät mielenkiintoisesti vanha venäläisten kasarmien arkkitehtuuri uuteen kotitaloasumiseen. Yhdessä ne muodostavat jännittävän kokonaisuuden verrattuna asuinalueeseen, joka rakennettaisiin nollasta uusiksi. Historia antaa kerroksellisuutta, omaleimaisuutta ja luo alueelle identiteettiä ja tarinan. Juuri tarinoita nykyajassa metsästetään.

Messutapahtuma rakennettiin varmalla kädellä ja saatiin toimiva kokonaisuus, jossa kaikki pelasi. Erityisesti iloitsin nähdessäni paljon nuoria kesätyöntekijöitä alueella eri tehtävissä. Varmasti kiva kesäduuni.

Kouvola esittäytyi alueella hienosti. Olin ihan valtavan ylpeä. Yrittäjiä oli paljon mukana aivan pienistä mikroyrityksistä suurempiin paikallisiin rakennusalan yrityksiin. Messujen Kouvola shop näytti hyvältä ja kaupunki teki hienosti mahdollistaessaan pienellä rahalla osallistumisen messuille kädentaitajille.

Ehkä iloisin yllätys messuille minusta oli varhaiskasvatuksen mukanaolo. Vieraat pääsivät tutustumaan päiväkotibussiin (tällekin olin itse asiassa tosi kriittinen kun päätöstä tehtiin, mutta bussi on ilmeisesti osoittautunut pidetyksi. Hyvä niin.) Lisäksi oli mahdollista tutustua alueen kunnostettuun päiväkotiin ja sähköfillariin, jolla päiväkodin työntekijä pääsee retkelle muutaman lapsen kanssa. Kaikkia näitä esitteli varhaiskasvatuksen henkilökunta asiantuntevasti ja ystävällisesti. Vaikka pääsin vierailemaan vasta aivan messujen viime päivinä, jaksettiin silti kertoa ja hymyillä. Tämä kaikki on juuri sitä, millaista kuvaa haluamme kertoa Kouvolasta. Erityiskiitos messuesittelystä varhaiskasvatukseen!

Mikä ei mennyt aivan putkeen?

Olisin toivonut enemmän innostusta kaupungin ulkopuoleta muuttamaan Kouvolaan. Minulle jäi kuva, että uusia veronmaksajia ei juuri saatu.

Tein pienen vapaamuotoisen kyselykierroksen eri alojen paikallisille yrittäjätutuille. Näkyikö asuntomessut myynnissä? Tähän oli ilmeisen vaikea vastata. Oli yrityksiä, jotka kertoivat asuntomessujen selvästi parantaneen myyntiä. Näitä ei kuitenkaan ollut montaa. Toisaalta edelliskesä oli hellekesä ja tämä kesä viileämpi, jo se vaikuttaa myynteihin.

Osa yrittäjistä teki jo ennen messuja selvän analyysin tilanteesta: asuntomessuvieraista hyötyvät vain messualueella olevat yritykset, mahdollisesti huoltoasemat ja ehkä joku pikaruokapaikka. Keskustaan eivät nämä yrittäjät uskoneet vieraiden juuri tulevan. Vaikka ihmisiä liikkui vähän tavanomaista enemmän, eivät he jättäneet rahaa, sanoi eräs. Aniharva tuli messualueelta keskustaan, kertoi toinen yrittäjä. On sääli jos messuvierailta ei saatu euroja paikallisille yrittäjille.

Keskustaan oli hankittu muutama kymmenen puista toripöytää käsityöyrittäjien ja muiden omia tuotteitaan myyvien käyttöön. Pöydät lojuivat tyhjinä. Kauppakeskus Manskissa markkinoitiin sisätoria. Kun sinne messujen lopulla kurkistin, oli näkymä lähinnä ankea. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Seuraavat pöytähankinnat tms. on kyllä suunniteltava paremmin yhteistyössä yrttäjien tarpeita kuunnellen. Nyt meillä on kuitenkin siis muutaman kymmenen tuhannen euron investointi kymmeniin toripöytiin. Toivottavasti niille löytyy käyttöä vaikka Kaunisnurmen vanhan ajan markkinoilta.

Messujen jälkeen

Minua ei kiinnosta sisustus eikä rakentamisen uudet tuulet tai talotekniikka. En piittaa trendiväreistä enkä erilaisista valaistusratkaisuista. Mietinkin onko messuilla mitään annettavaa minulle. Oli annettavaa. Pioneeripuisto on kiinnostava asuinalue leikkipuistoineen ja palan halusta fillaroida katsomaan paikkoja ja seurata alueen kehitystä kun messuhurlumhei on ohi.

Kouvolassa halutaan panostaa tapahtumiin ja matkailuun. Kaikessa tässä on varmasti potentiaalia, mutta se on tehtävä harkiten. Eivät ihmiset mitenkään lompakko auki kulje messuilla, sanoi yksi Kouvola yrittäjä. Liikaa hypetystä keskimääräisen matkailijan kuluttamista euroista kannattaa välttää. Jos luodaan mielikuvia, että nyt satatuhatta ihmistä tulee ja jokainen on innolla valmis kuluttamaan, ollaan ehkä vähän hakoteillä. Jos matkailija käy messuilla (26€ sisäänpääsy, tästä osa kaupungille + parkkitulot), syö messuilla lounaan 16 euroa ja jäätelön 3,80 euroa ja ajaa illaksi kotiin, niin ei siitä kovin suuria eurovirtoja vielä paikalliseen elinvoimaan jää.

Ihmiset eivät enää kovin mielellään osta tavaraa tai matkamuistoja, minun kokemusteni mukaan yhä vähemmän, mutta ovat valmiit panostamaan hyvään ruokaan tai ostamaan vaikka pussin erikoiskahvia tai jotain muuta syötävää mukaan. Shoppailukin – kaupoissa hyvin vuoksi kiertely – alkaa olla vähän so last season. Jos haluamme matkailun tuovan elinvoimaa kaupungiin, miten saamme tuloja matkailijoilta? Kimolan kanavan valmistumisen myötä meillä olisi hyvä olla tähän nykyistä vahvempi vastaus.

Ja sitten jossitteluosuus. Kannattivatko messut? Mielestäni lopulta kuitenkin kyllä. Saimme uuden hienon kaupunginosan. Kouvolaa on markkinoitu lukuisissa tv-ohjelmissa, kymmenissä lehtijutuissa, blogeissa ja ihmisten kesäkohtaamisissa. Kymmenet tuhannet messukävijät ovat saaneet rautaisannoksen Kouvola-tietoutta. Olisi hyvä tehdä analyysia messujen euromääräisistä vaikutuksista. Suhtaudun kriittisesti suuriin euromääriin, joita messujen etukäteen luvattiin kaupunkiin tuovan, mutta messujen merkitys on enemmän kuin yritysten yhden kuukauden myynti ja sen nostattaminen. Meillä on ollut tekemistä Kouvolan kaupunkikuvan kirkastamisessa. Messut ovat olleet yksi tärkeä osa tätä työtä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: