Olen aloittanut yhteiskuntaopin lukiokurssilla hyvinvointivaltion käsittelyn näyttämällä opiskelijoille ensin Bernie Sandersin presidenttikampanjaan tehdyn Suomea ja Pohjoismaita ihannoiden esittelevän kampanjavideon. Sen jälkeen olemme opiskelijoiden kanssa kuunnelleet Palefacen Helsinki – Shangri-Lan. Sitten on pohdittu mikä on totuus Suomesta hyvinvointivaltiona. Olemmeko Sandersin amerikkalaisille esittelevä tasa-arvon, hyvinvoinnin ja onnellisuuden tyyssija vai Palefacen kouluampujien, asunnottomuuden ja syrjäytyneiden Suomi? Totuus lienee jossain puolivälissä, niinhän se usein on.

Sama kahtiajakoisuus tuli mieleen kun selailin uutta Visit Kouvolan kiiltäväsivuista Kouvola-esitettä. Esitteestä huokuu valtava tarve todistella, että Kouvola on jotain muuta kuin Kouvolan keskusta. Juttu toisensa jälkeen alkoi sanoilla: olemme jotain paljon enemmän. Olemme Tykkimäki, Verla ja Repovesi. Olemme hyvää arkea ja huippu-urheilua. Olemme maaseutua. Kyliä ja taajamia.

Minä suhtaudun kauhean huonosti ylistyslauluun. Se luo minulle väkisinkin tunteen, että jotain peitellään. Kaiken kiiltäväsivuisen takana lymyää se, mitä emme halua sanoa. Olemme väestön vanhenemista, betonista keskustaa ja isoja talousongelmia. Olemme nurkkakuntaisuutta ja oman edun puolustamista.

Olemme hypänneet itseruoskinnasta silmittömään itsekehuun. Se on varmasti psykologisesti ymmärrettävä askel, mutta jotenkin se vaivaa minua. Aivan kuin Suomi ei ole Bernie Sandersin kampanjan esittämä onnela eikä Palefacen Helsinki – Shangri-La, on totuus Kouvolastakin jossain siinä välissä.

Totuus on paljon kiinnostavampi kuin ylistyslaulu. Totuus on rosoinen ja persoonallinen, se hyväksyy että samassa ilmiössä, maassa tai kaupungissa on monia puolia. Totuus on rehellisempi ja herättää enemmän tunteita. Jopa kaupunkimarkkinoinnissa.

Kouvolan päättäjät haastettiin osallistumaan Kouvolan runokilpailuun, joka järkätään 10vee synttäreiden kunniaksi. Ehkä yritänkin, vaikka olen aina ollut aivan onneton runojen suhteen. Tällaisia hajatelmia luonnostelin. Saa nähdä muotoutuuko tämä joksikin.

Mun Kouvola on …

aseman katosta tippuva betonilaasti, kuntayhdistyminen kivuliaasti. Ruostunut höyryveturi ja Kiinan-junan lastauslaituri.
Suomen suurin ratapiha, keittiössä paistuva sika-nautajauheliha.

Tehtaan piiput ja sellun keitto. Manskarilla Kouvojen vapaaheitto.

Pikkukakkosindeksi ja perhearki, leikkipuistot ja skeittiparkki.
Suoratamo ja juhlapuheiden paatos, napakoiden napina ja Manskin katos.

Aamun herätys, kahvi, lehdet ja puuro, kuntakeskusten välinen epäluulo.

Tarhatie ja koulun piha, Käyskillä kastunut paidanhiha. Synttärikakku ja sen kerman kuohkeus, meissä vahvistuva tulevaisuususko ja rohkeus.