Jotkut asiat vaan tekee hulluksi!

Minua rasittaa aivan suunnattomasti ….

  • asiat, joita tehdään työssä useampaan kertaan varmuuden vuoksi. Esimerkiksi samat tiedot merkitään kahteen eri paikkaan.  Jollekin se saattaa olla kätevää, mutta kun useat ihmiset tekevät sitä kuukausi toisensa jälkeen on kyseessä resurssin ohjaaminen täysin toisarvoiseen.

 

  • kallispalkkainen asiantuntija, joka käyttää aikaansa sihteerin työhön. Lääkäri kirjoittaa kahdella sormella sairaskertomusta potilaasta, kun voisi sanella sen ja asiansa osaava henkilö kirjoittaisi kaikkien lääkärien jorinat puhtaaksi.

 

  • kerta toisensa jälkeen täyttelen kaupungin lomakkeisiin samoja tietoja. Hei mulla on kolme lasta! Olen antanut henkilötiedot sun muut jo niin monta kertaa! Rakentakaa järjestelmä, joka tuntee minut ja tietoni ja kysyy vain tarvittavan. Annan luvan kysyä tiedon vain yhden kerran. Kirjaudun suojatuilla nettipankkitunnuksilla. Sen jälkeen järjestelmän on tunnettava minut ja jo antamani tiedot.

 

  • raivoan jos kaupunki tai valtio ei toimi reilusti työelämän pelisääntöjä kunnioittaen. Me kaupunkina olemme esimerkki! Kuka kunnioittaisi työntekijän oikeuksia jos me emme sitä tee? Möykkään ja pidän kiinni työntekijän oikeuksista sekä omasta, että joskus kollegankin puolesta.

 

  • noi mun kiinalaiset vaatteet. Mitä ihmettä mä teen niille? Haluaisiko joku huonolaatuisia halpoja nettikaupasta harhaostoksena tilattuja paitoja? Laita av, yv ja kysy sisämitta ja kymmenen muuta välttämätöntä tietoa.

 

  • rageen ihan todella jos Suomessa, yhdessä maailman vauraimmista, onnellisimmista ja ihmisarvoisimmista yhteiskunnista ei huolehdita ihmisoikeuksien toteutumisesta. Ne eivät ilmeisesti ole itsestäänselvyys. Siksi yritän jaksaa kysellä toteutuuko esimerkiksi uskonnonvapaus lähikoulussa ja sen jälkeenkin. Että vielä kerran, tsekkaatteko ne opetushallituksen ohjeet.

 

  • ontuvat perustelut, jotka ensikuulemalta tuntuvat päteviltä, mutta vähän pidemmälle mietittyinä osoittautuvat ontoiksi. Koulun olemassaoloa ei voi puolustaa sillä, että siellä opiskelijan arvosanat nousevat. Toisen koulun seiska voi olla toisen koulun ysi.

 

  • lapset, jotka ei ymmärrä, että pikkuveli nukkuu ja ollaan vähä hiljaa. Ja joo, se nukkuu vieläkin eli kolme minuuttia myöhemmin ja sanoinko jo että voitko olla huutamatta ja hyppimättä ja soittamatta rumpua, kun se nukkuu. Niin et oikein voi huutaa minua, kun se edelleen nukkuu ihan siinä sun oven takana. Että jos on asiaa, niin tuletko tänne alakertaan puhumaan.

 

2018_05_14_Kaisa_Spies_0059

%d bloggaajaa tykkää tästä: