Pieniä mustia muoviin pakattuja paketteja alkoi tulvia postiluukusta. Lähettäjä Lin Bao, Shenzhenistä. Paketin päällä kiinalaisia kirjoitusmerkkejä siellä täällä. Mitä olin mennyt tekemään? Luulin tilaavani eurooppalaisesta verkkokaupasta muutaman vaatteen. Halvan hinnan olisi pitänyt olla varoitusmerkki, mutta en ajatellut. Nyt tilaukseni jokainen vaate postitettiin pienessä muovipaketissa Kiinasta yksitellen. Puolisoa nauratti Kiinan paketit. Minua lähinnä itketti.

Mitä paketeista paljastui? Epämääräisiä, poikkeuksetta ala-arvoisen laatuisia vaatteita, joista puuttuivat koko- ja pesumerkinnät sekä alkuperämaa (no sitä ei kyllä tarvinnut miettiä). Materiaali oli jonkin sortin tekokuitua. Olen yrittänyt hyvittää typeryyteni käyttämällä vaatteita vaikka mieli olisi tehnyt kipata koko kasa suoraan roskikseen. Joka kerta kun Kiinan vaate on päällä, olo on jotenkin nuhjuinen.

Ei koskaan enää, vannoin huvittuneelle puolisolle.

IPCC:n tuore ilmastoraportti painottaa, että jos tahdomme pysäyttää maapallon lämpenemisen 1,5 asteeseen, on tehtävä nopeita, suuria muutoksia. Muutoksiin tarvitaan myös meitä tavallisia ihmisiä. Meidän on mietittävä tarkemmin mitä syömme, miten liikumme ja miten asumme. Se merkitsee kasvisruokaa, joukkoliikennettä sekä kodin lämmitysratkaisujen pohtimista.

Minun elämäntapani on kaikkea muuta kuin kestävä ja Kiina-paketit ovat hyvä osoitus siitä. Yritän kuitenkin elää kestävämmin. Syön pääosin kasvisruokaa. Liikun fillarilla, tarvittaessa pyrin sopimaan kimppakyydin. Vaihdoimme kotiimme maalämmön (lämmin suositus Kymen Lämpöpalvelulle – hurmaavaa palvelua!). Ihan ookoo siis noin pääosin, mutta sitten tulivat nuo Kiinan mustat paketit!

Jos ilmastonmuutos halutaan rajoittaa, täytyy Kiinan pakettien loppua. Ne ovat osa turhaa tavaraa, huonolaatuista, halpaa roskaa, joiden tuottamiseen kuluu resursseja ja valmistaminen sekä kuljettaminen aiheuttaa päästöjä.

Suhde tavaraan on muuttunut ratkaisevasti parin sukupolven kuluessa. Vanhempani ovat osa suuria ikäluokkia. Kun he olivat nuoria, kaikki oli kallista. Toisaalta tavara oli kestävämpää – minulla on kaapissa jokunen mummoni upea vanha vaate ja voi miten vahvalta kymmeniä vuosia vanha materiaali vieläkin tuntuu. Kun minä olin lapsi, olivat vaatteet vielä kovin kalliita. Äitini ompelukone lauloi – hän ompeli jopa alusvaatteet – ja syynä oli rahan säästäminen, ei niinkään intohimo käsitöihin.

Neuvostoliiton romahtamiseen ja 90-luvun lamaan loppui suomalainen vaateteollisuus. 2000-luvulle tultaessa markkinoita ovat vallanneet halpavaateketjut. Vaatteen ei tarvitse kestää muutamia käyttökertoja enempää ja sitten voikin jo hankkia jotain uutta. Näin ei voi jatkua tulevaisuudessa. Mikä on tulevaisuuden tapa hankkia vaatteita? Kertakäyttövaatteet tuntuvat toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua yhtä kaukaisilta kuin ajatus 80-luvun suomalaisesta vaateteollisuudesta tuntuu nyt.

Viime aikoina olenkin surffaillut käytettyjen laatuvaatteiden kotimaisilla nettikirppiksillä. Koska ilmastonmuutos.