Minulla on häpeällinen salaisuus: en voi sietää kalaa. Siis ruokana. Akvaariossa uiskentelevia voin katsoa. Olen ihan valtavan ennakkoluuloinen kalaruokien suhteen, mutta koskaan – en ikinä ikinä – ole paljastanut tätä lapsilleni. Tänään keitin ison kalakeiton, sillä millaisen mallin lapseni saavat jos värisen inhosta kalaa syödessäni tai jätän kokonaan syömättä? En halua siirtää omaa ennakkoluuloani heille ja siksi olen nyt 9 vuoden äiti-urani aikana opetellut syömään myös kalaa.

Mitä ajattelevat ne älypäät jotka edelleen jaksavat möyhkätä kukkakaalipirtelöstä ja linssikeitosta? Mitä he miettivät, jotka kirjoittavat loputtomia some-kommentteja siitä, että eihän kukaan nyt porkkanoilla elä. Kuinka tietämätön ravitsemuksesta ja ennakkoluuloinen oikein voi olla? Älä siirrä ennakkoluulojasi. Tunnista, jos olet vain tietämätön. Ymmärrä, että puolustusministeri nostattaa kohun nostaakseen puolueensa matelevaa kannatusta.

Varusmiesten kasvisruokakeskustelu on ollut ankeaa seurattavaa. Seurasin pitkää kommenttiketjua, jossa kymmenet oletettavasti kouvolalaiset oletettavasti keski-ikäiset kommentoivat varusmiesten kasvisruokaa. Keskustelu jatkui päivästä toiseen ja taitaa jatkua vieläkin. Argumentaatiovirheitä oli useita.

Todistustaakka käännettiin – todisteita vaadittiin niiltä, jotka esittivät varusmiesten kasvissyönnin terveellisenä ”olisipa kiinnostava saada lukea joku tutkimus miten suomalaiset varusmiehet ovat terveempiä jos syövät kasvisruokaa”.

Olkinukke – vastustajan argumentti kuvattiin outona ja sitä kärjistettiin ”syövät pelkkää porkkanaa”.

Kavennetaan näkökulmaa – ”jos on kasvisruokaa, menevät sotkuun pitsalle”.

Anekdootti – yksittäistapauksen pohjalta yleistetään ”meidän Jaskan mielestä varuskunnan kasvisruoka on pahaa”.

Hyökkääminen henkilöä kohtaan ”ethän sinä ole käynyt inttiä, mitä sinä tästä ruoka-asiasta tiedät”.

Suosioon vetoaminen – ”varusmiehistä yli 90% syö lihaa”. Suosio ei tee Seiskastakaan Suomen parasta aikakauslehteä vaikka sillä on paljon tilaajia eikä suosio tee lihansyönnistä välttämättä viisainta valintaa.

Ja sitten se kaikkein paras tapa käydä keskustelua kun omat perustelut loppuu: ”Höpöhöpö”.

Kun hyväntahtoinen kuuntelu unohtuu ja asenne on riitaa haastava, ei voida puhua enää keskustelusta. Sellaista some-”keskustelu” on usein ja voi miten väsynyt olen siihen.

Olemme vanhempina ja aikuisin esimerkkeinä lapsillemme niin hiekkalaatikolla kuin intissäkin. Millaisen mallin annamme heille nostamalla valtavan älämölön parista kasvisateriasta? Ei siirretä omia ennakkoluulojamme lapsillemme!