9vee lähti liian iso rinkka selässään elämänsä ensimmäiselle partioleirille. Ohjeiden mukaisesti kännykkä jätettiin kotiin. Niin jäin rappusille miettimään, kun ei voinut soittaa, että muistitko ottaa ne sadevaatteet sieltä oranssista muovikassista. Muistitko kun sanoin, että ne sadekamat on tosi ohuet ja laita välitakki? En voi soittaa, että hyvää yötä ja satoiko sielläkin. Puukkokin on hirveän terävä.

Hyvä on, en voi soittaa. On vain luotettava, että hyvin se pärjää ja jos ei pärjää niin on kavereita ja aikuisia, jotka auttavat. Ehkä eniten tämän vajaan vuoden partiolaisen vanhemmuuden aikana olen ihaillut aikuisia, jotka toimintaa pyörittävät vuodesta toiseen. Järjestetään retkiä, tapahtumia ja viikoittaiset kokoukset. Organisoidaan kalenterimyynti ja ohjeistetaan lauma vanhempia. Niin hienoa. Erityisesti minuun vetoaa vähän vanhanaikainen meininki, sellainen tietty jämptiys kaikessa.

Vanhemmuuteen kuuluu valtava määrä suuria päätöksiä. ”Suositelkaa jotain päiväkotia” pyydetään fb-ryhmässä. Mikä päiväkoti – kaupungin vai yksityinen – liikuntaa, uudet tilat vai kielikylpyä? Teemme merkittävältä tuntuvia päätöksiä jo vajaa parivuotiaan kohdalla ja päätöksenteko vain vaikeutuu. Kuinka monta harrastusta? Tavoitteellista urheilua, musiikkia vai tiedekerho? Mites koulu – lähi vai steiner? Kolmannella alkavat erityisluokkavalinnat – musaa vai urheilua?

Hei relaa! Kaikki kehuvat omien lastensa päiväkoteja. Suomen päiväkotijärjestelmä on yleisesti upea ja (alipalkattu, mur mur!!) henkilökunta tekee ihan megalomaanisen upeaa työtä. Harrastusvaihtoehtoja on loputtomasti. Se ei ole stressinaihe vaan rikkaus. Mieti haluatko kuskata harrastukseen ja minä päivinä harrastus sopii perheen rytmiin. Etsi sitten joku sopiva. Esimerkiksi minä en halua harrastusta lauantaiaamuun. Piste. En vain halua silloin herätä viemään ketään minnekään. Kannustan hyvän arjen etsintään. Lapsi voi elää ilman sirkuskoulua, jos sen ajankohta ei sovi perheenne rytmiin. Lapsi pärjää myös ilman tavoitteellista kolmea viikoittaista harjoittelukertaa vaativaa harrastusta. Toisaalta tiedän vanhempia, jotka iloitsevat lasten kuljettamisesta harrastuksiin. ottavat sen omana aikana ja käyvät harkkojen aikana lenkillä, kirpparilla tai kaupassa. Valitse harrastus, joka sopii teidän perheelle, lapsi kyllä selviää.

Hyvä arki on vaivatonta, mutta siinä on laatua. Se on sitä että, tiedän pienen olevan sopivan kokoisessa päiväkotiryhmässä tuttujen aikuisten kanssa. Minulle hyvä arki merkitsee sitä, että päiväkoti ja koulu on lähellä.  Se helpottaa elämää valtavasti. Jo pikkukoululainen hoitaa itse menemisensä ja pienemmällä päiväkoti on vieressä. Kun koulu on lähellä, ovat iltapäivällä kaveritkin lähellä. Meillä lähellä ovat myös harrastukset. Musiikkiopisto, kuvataidekoulu, baletti, jumppa, partio ja muut ovat viiden minsan kävelymatkan päässä. Sen etua en varmaan muuttovaiheessa oivaltanut, mutta nyt kolmen lapsen vanhempana arvostan valtavasti. Kaunisnurmi, you rock. ❤

Kouvolan etu on hyvä arki. Meillä ei pääse oopperaan, mutta meillä eletään hyvää arkea.  Oikeastaan meillä pääsee aika kätsästi oopperaankin hyppäämällä junaan ja ajelemalla tunti 20 minsaa Helsinkiin. Hyvän arjen puolesta olen halunnut vaikuttaa koko politiikassa oloni ajan. Meillä on myös tosi erilainen kaupunkistrategia – se on vähän niinkuin papereiden pääpaperi, joka asettaa meille kaikille tavoitteet sille, millaista Kouvolaa haluamme kehittää. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä tuossa papereiden pääpaprussa lukee, että kolmesta päätavoitteestamme yksi on paras aktiivinen arki. 

Tässä kaupungissa haluan elää. Kaupungissa, joka tavoittelee meille kaikille parasta arkea.  Elämä on paljon enemmän kuin oopperaa, elämä on arkea. Jos arki on parasta mahdollista, elämme hyvää elämää ja sen Kouvolan valtuusto on asettanut meille päättäjille tavoitteeksi.

Hyvässä arjessa työ ja perhe yhdistyvät sujuvasti. Tämä on meillä mahdollista, koska aika ei kulu ruuhkassa istumiseen vaan nappaan lapsen pyörän tarakalle. Asumisen kustannukset ovat erittäin kohtuulliset, mikä jättää enemmän pelivaraa elämiseen. Hyvä arki on harrastusvaihtoehtoja, tapahtumia ja liikuntaa ympäri kaupunkia. Hyvässä arjessa toimiva joukkoliikenne – jota testaamme ilmaisena – ja se yhdistää koko tämän laajan kaupungin.

Ihan uutena ideanani, joka oikeastaan ei ole yhtään uusi, koska olen sitä jo vuosia haudutellut, hyvä arki voisi olla myös Ice Heartsia. Muutama vuosi sitten kuulin esityksen Ice Hearts-mallista. Siinä perustetaan urheilujoukkue, johon kootaan ryhmä syrjäytymisvaarassa olevia lapsia. Jengi saa itselleen oma ohjaajan ja lajin. Porukka on yhdessä vapaalla, mutta ohjaaja on mukana koulutunneilla ja muussa elämässä, siis ihan oikeasti tukee tätä ryhmää läpi heidän elämänsä – 12 vuotta.

Ensimmäiset 12 vuotta Ice Hearts mallin mukaan toimineet ryhmät alkavat hiljalleen tulla päätökseensä ja tulokset ovat hyviä. Harrastuksen yhdistäminen sosiaalityöhön ja kouluun on pitänyt nuoret kiinni elämässä. Koulut on käyty paremmin loppuun, yhteiskunnassa on pysytty mukana. Minusta urheilukaupunki Kouvolan, joka tavoittelee parasta aktiivista arkea, kannatta ehdottomasti kokeilla Ice Hearts-mallia kaikkein heikoimmilla olevien lastemme tukemiseksi. Hyvää arkea on tarjottava jokaiselle kouvolalaiselle.

Miten Kouvolan tulisis suhtautua hurjaan muuttotappioon, kysyttiin minulta Ylen haastattelussa pari päivää sitten ja siinähän se ongelma onkin. Minusta meidän pitää mainostaa hyvää arkea. Se on meidän imagovalttimme paljon enemmän kuin Tykkimäki, Repovesi tai tuleva Kimolan kanava. Kuka ei haluaisi elää parasta arkea? Jos pystymme profiloitumaan kaupunkina, joka tarjoaa parhaan mahdollisen arjen, voimme houkutella Kouvolaan uusia veronmaksajia, yrittäjiä, koululaisia ja työntekijöitä ja luoda tulevaisuutta.