Kusitolpiksikin poliitikkoja kutsutaan. Selviytymiskeinoni on, että en lue Kouvolan Sanomien yleisönosastokestelua, en varsinkaan jos olen itse kirjoittanut lehteen tai siinä on juttu minusta. Paksumpaa nahkaa olen kuitenkin näinä vuosina joutunut kasvattamaan, silti arvostelu ei ole ollut mitenkään kohtuutonta. Hankalampaa on politiikan sovittaminen normiarkeen.

Katson tämän viikon kalenteria ja kevyesti huokaan. On sovittava puolison kanssa kuka hakee lapset ja milloin. On mietittävä ettei pienimmän – vain 2veen – tahrapäivät turhaan veny. Onni on kannustava esimies, joka sanoo, että kaikki kyllä järjestyy, koskaan ei ole tarvinnut kiemurrella selvitellessäni työpoissaoloja luottamustehtävien vuoksi. Tiedän, että sama tilanne ei ole ihan jokaisella valtuutetulla ja olen siitä kiitollinen. Pitää kuitenkin muistaa ilmoittaa, että tälläkin viikolla tarvitsen sijaista ja myöhästyn työpalaverista.

Mutta toisaalta. Millainen viikko! Pääsen päättämään mihin Kouvola ensi vuonna rahansa käyttää. Minut on kutsuttu tutustumaan ammattikorkeakoulu XAMKin toimintaan muun kaupunginhallituksen kanssa. Valtuuston mukana osallistun kouvolalaisten yrittäjien tapaamiseen. Strategiaseminaarissa hiotaan Kouvolan tulevaisuuden kuvioita ja toimitilajohtajan valinta aloitetaan palaveeraamalla valintatyöryhmän kanssa.

Hyvä ja mielenkiintoinen viikko, mutta paljon järjestelyjä se vaatii. Joskus kadehdin valtuutettuja, joiden ainoa tehtävä on nousta aamulla ylös ja saapua luottamustehtäviin. Minä olen herätellyt lapset, pukenut pienimmän, vaihtanut kakkavaipan vähän kokousvaatteitani varoen. Olen pukenut kurahousuja tai etsinyt paksumpia rukkasia. Olen selvitellyt riitoja ja puhaltanut kipeään poskeen, etsinyt kadonnutta koulukirjaa ja ohjeistanut pikkukoululaisen iltapäivää. Olen kantanut kuraisen 2veen tarhalle, koska hän muuten jää makaamaan keskelle autotietä. Olen riisunut lapset tarhalla, halannut hyvästiksi ja toivottanut mukavia leikkejä. Sitten pääsen aloittamaan oman päiväni luottamustehtävien ja työn yhteensovittamisen.

Mutta on se sen kaiken arvoista. Kuntapolitiikassa on 3 asiaa ylitse muiden. 

1. Pääsee törmäyttämään omaa kuplaansa oikein urakalla. 

Kun koko muu valtuusto on fb-kavereina ja näkee mistä he tykkäilevät, pääsee ihan varmasti ulos omasta vihreästä kuplastaan ja se tekee niin hyvää. Näen kun kepulaiset vetävät kansallispuvut päälleen puoluekokouksessa, demarit kutsuvat toisiaan toveteiksi tai toverittariksi ja persut tykkäilevät omistaan. Ihan mielettömän opettavaista!

2. En ole yliopiston jälkeen (tai ehkä sielläkään) oppinut niin paljon uutta kun mitä valtuustossa kuukausi toisensa jälkeen tulee eteen.

On perehdyttävä kaavoitukseen, kuntatalouteen, omaishoitoon, koulukuljetuksiin ja vaikka mihin muuhun, mistä minun ei muuten tarvitsisi tippaakaan välittää. Nyt haluan välittää siitä, osata ja ymmärtää, jotta osaan tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä.

3. Viimeisenä on tärkein: oma puolue. Mun jengi. 

On mielettömän kiinnostavaa, että on ryhmä ihmisiä, joilla on suhteellisen sama arvopohja – tai osin erilainen, mutta jokin kova ydin meitä yhdistää. Olemme erilaisia ja elämäntilanteemme, ikämme, ammattimme ja oikeastaan ihan kaikki on erilaista, mutta jokin tärkeä meitä yhdistää. Se on tosi hämmentävä, mutta mielettömän hieno asia. Työskentelemme yhdessä ja tavoittelemme hyvää koko kaupungille. Kampanjoimme ja vietämme railakasta pikkujoulua. Ei näitä ihmisiä muuten löytäisi emmekä hitsautuisi yhteen.

Siksi kuntapolitiikka.

Kiitollisuus ja nöyryys ovat niin kuluneita sanoja, mutta sanon sen näin. Olen ihan hiton iloinen, että saan olla mukana tässä kaikessa. Kiitos Ben Zyskowicz, että silloin muinoin tulit juttelemaan ja pyysit ehdolle. Asiat menivät ehkä vähän eri suuntaan kuin silloin ajattelit, mutta oikeaan suuntaan.