Kouvolan päätöksenteko sujuu paremmin

Uusi kaupunginvaltuusto on juhlii puolivuotissynttäreitä ja uusi kaupunginjohtaja ollut työssään kuukauden verran pidempään. Miltä näyttää? Vanhan valtuuston aikaan joskus turhautti pahasti, kokoukset saattoivat päätyä sirkusteluksi. Poliittisia ryhmiä hajoili ja yhdistyi eikä poliitikkojen ja virkamiesten yhteistyö sujunut. Minun silmiini valta tuntui olevan pienellä porukalla ikämiehiä. Vaalien alla monen vaalikampanjan kärkenä oli muutoksen, uuden ajan toive. Kuinka meille kävi? Koittiko uusi aika?

 

kaisa_syksy_muokattu

 

Koitti ja ei koittanut. Kun viime kaudella katsoin valtuustoa takarivin paikaltani näin edessäni harmaita päitä ja kaljuja. Vanha valtuusto oli keski-iältään korkea ja miesvaltainen. Uusi valtuusto näyttää aivan erilaiselta. Mukana on paljon nuoria naisia ja heitä nostettiin korkeille luottamuspaikoille vaalien jälkeisissä neuvotteluissa. Ihan mahtavaa! Kaupunginhallituksessa on useita tuoreita kasvoja, jotka ovat kuukausien kuluessa tulleet tutuiksi. Nuorempien valtuutettujen parissa on into ryhtyä hommiin Kouvolan kehittämiseksi sekä halu toimia uudella tavalla yli puoluerajojen. Tämä saattaa osoittautua Kouvolan päätöksenteon mullistavaksi tekijäksi.

 

Mukana on kuitenkin useita samoja konkareita, joilla alkaa olla kokemusta useammalta kymmeneltä valtuustovuodelta. Älkää käsittäkö väärin – en kaipaa valtuustoon totaalista vaihdosta – on tärkeää, että valtuusto uusiutuu tasaisesti, konkareita tarvitaan aivan ehdottomasti. Vanhoista valtuutetuista olen kaivannut erityisesti Sari Palmin näkemyksellisyyttä sekä Katja Airaksisen osaamista ja draivia. Heidän olisin toivonut jatkaneen ja tuoneen osaamistaan meidän muiden opiksi ja ojennukseksi.

 

Uusi kaupunginjohtaja on myös osaltaan tuonut uuden alun päätöksentekoon. Ajatus Kouvola-puolueesta – yhteisen edun ajamisesta yhdessä – on saanut tulta alleen. Arvostan kaupunginjohtajan halua tehdä työtä sen eteen, että päätöksenteko on sujuvaa. Tätä korostavat myös valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajat Jouko Leppänen ja Harri Helminen. Edunvalvontaan panostetaan enemmän ja se tuottaa tuloksia. Tämä näkyy rautatieliikenteen ohjauskeskuksen ja 60 työpaikan säilymisessä Kouvolassa. Minun silmiini vähän arveluttavalta vaikuttaa se, että valtaa on siirtynyt vahvasti kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistoille – yhteensä 7 henkilölle, 4 puolueelle. He tuntuvat olevan päätöksenteon keskiössä linjaamassa vahvasti mihin suuntaan asioita viedään eteenpäin. Sen sijaan ryhmäpuheenjohtajat – joissa on edustus jokaisesta valtuustoryhmästä – on jätetty tai he ovat jääneet syrjään.

 

Kaupunginhallituksessa on eletty jonkinmoista kuherruskuukautta. Vielä ei ole tarvinnut äänestää mistään. Kaikesta on selvitty keskustelemalla ja joustamalla puolin sekä toisin. Alku on ollut hyvä, mutta kokoukset ovat venyneet valtavan pitkiksi. Toisaalta jokaisen ääntä on kuultu. Isoja asioita on tulossa eteen ja yhtenäisyys joutuu väkisinkin koetukselle. Kouluverkko tarvitsee remonttia ihan konkreettisesti, sillä niin monta huonokuntoista koulurakennusta meillä on Kouvolassa. Luottamushenkilöpalkkioiden nosto on myös osoittautumassa kivuliaaksi.

 

Monelle ensimmäisen kauden valtuutetulle kokouspalkkioiden nosto on todella kummallinen ajatus. Tuntu hölmöltä nostaa omaa palkkiotaan, kun on ollut vasta muutaman kuukauden valtuutettuna. Hölmöähän se vähän onkin. Jos edellinen valtuusto olisi ollut ryhdikkäämpi, olisi palkkioita nostettu jo tuolloin. Koska tätä ei saatu aikaiseksi, tulee palkkioiden nosto tämän valtuuston tehtäväksi. Minusta on oikein ja kohtuullista, että luottamustyöstä saa korvauksen. Ajan myötä korvauksia tulisi hiljalleen nostaa, tämäkin on normaalia. Normaalia ei sen sijaan ole, että korvauksia ei ole nostettu koko uuden Kouvolan aikana ja tämän vuoksi luottamuspalkkiot ovat huomattavasti pienemmät kun muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Jotkut palkkioista, kuten lautakunnan puheenjohtajan työstään saama korvaus, on ala-arvoinen. On ihan ok, että meille maksetaan suunnilleen saman verran kuin muissa vastaavankokoisissa kaupungeissa.

 

Mitä te valtuutetut aina narisette ja kyseenalaistatte, miksi ette vaan tee kuten me asiantuntijat sanotaan” kommentoi eräs virkamies ainakin osin vitsinä ja nauroi päälle. Meillä nyt vaan sattuu olemaan tällainen järjestelmä. Sen nimi on demokratia ja siinä kansa äänestää päättäjät käyttämään valtaa omasta puolestaan. Jos kansa ei ole tyytyväinen, se äänestää seuraavissa vaaleissa toisin. Tämä järjestelmä ei ole tehokas eikä se ole halpa – kokouspalkkioita kuluu ja asioista keskustellaan lukuisissa kokouksissa. Välistä äänestetään, riidellään ja korotetaan ääntä. Parempaakaan järjestelmää ei ole keksitty. Teknokratia – asiantuntijavalta, jota tuo virkamies kaipasi – on kai lähinnä ollut Neuvostoliiton järjestelmä 50-luvulle asti, siis Leninin ja Stalinin aikana. En ehkä lähtisi sille tielle, vaikka kokouspalkkioita kuluisi vähemmän ja päätökset runtattaisiin läpi sujuvammin. Sen verran vaarallisia olivat seuraukset tuosta aikakaudesta Neuvostoliiton kansalaisille.

 

Hei, mä äänestin sinua!” kuulin itsenäisyyspäivän alla valtavan kohteliaisuuden ihmiseltä, jonka osaamista Kouvolan asioiden hoitamisessa kunnioitan todella paljon. ”Sinulla on niin paljon annettavaa tälle kaupungille” hän jatkoi. Melkein itketti enkä oikein osannut edes kiittää isosta kohteliaisuudesta. Olen monesti miettinyt onko demokratia yhtään järkevä tapa päättää asioista. On kuitenkin valtava kunnianosoitus saada ihmisen ääni. Joku on ajatellut, että juuri minä saan käyttää hänen ääntään seuraavan neljän vuoden ajan. Äänestämällä hän lahjoittaa valtansa minulle. Se vetää hiljaiseksi ja antaa valtavan vastuun. Ehkä juuri tämän takia demokratia on osoittautunut toimivammaksi tavaksi hallita.

 

Uskon, että kaupunkimme on hyvällä tiellä. Meillä on hyvä uusi valtuusto, paljon nuoria valtuutettuja joista jokaisella on paljon annettavaa tälle kaupungille ja halu toimia vanhoja raja-aikoja rikkoen. Lisäksi meillä on taitava sekä kunnianhimoinen kaupunginjohtaja. Hänessä pidän erityisesti tuosta kunnianhimosta ja rohkeudesta tarttua pelkäämättä asioihin. Viimeisen puolen vuoden aikana on rakennettu luottamusta puolin ja toisin. Se on hyvä pohja ja erinomainen alku tälle valtuustokaudelle.

 

 

 

 

One Comment on “Kouvolan päätöksenteko sujuu paremmin

  1. Hieno kirjoitus.Olen monesta asiasta samaa mieltä.Meidän valtuutettujen olisi vielä paremmin tutustuttava.Yhteistyöllä asiat ja päätökset Kouvolan parhaaksi.

    Tykkää

%d bloggaajaa tykkää tästä: