KAISA SPIES

Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2017

Onko pakko lähteä ehdolle? Taas vaalit, en jaksa,  kuuluu kommentit eri puolueista  tuleviin maakuntavaaleihin. Rahat on loppu, kunnianhimo täyttyi kuntavaaleissa, osaaminen ei riitä tai maakunta-asiat ei yksintertaisesti kiinnosta. Harvassa ovat aidosti maakuntayhteistyöstä innostuneet. Mikä hirmuinen sääli! Kun kuntien menoista valtaosa siirtyy maakunnille, on kyse tosi isosta päästösvallasta. Ei voi olla niin, että kiinnostuneita ehdokkaita ei löydy. Maakuntavaalissa ollaan kuntalaisen palveluiden ytimessä.     Kuntavaalien tuoksinassa kävi paikkaneuvotteluissa niin, että sain paikan Kymenlaakson maakuntahallitukseen. Ymmärsin… Lue lisää

Arvioi tämä:

Kouvola menetti kymmenenneksi suurimman kaupungin tittelin Porille tänä vuonna. Kouvolan väestö ei kasva, ei ole kasvanut pitkään aikaan.   Hesarin pääkirjoitussivun kolumnissa maalattiin kuva näivettyvästä Kaakkois-Suomesta, harmaista kaupungeista – Kouvola mukaan lukien – joita ei millään valtion tuella nosteta näivettymisen suosta. Ihmiset muuttavat työpaikkojen ja palveluiden perässä muualle.   Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ei Kouvolaa tehdä elinvoimaiseksi millään hallituksen teolla. Ihan meidän omilla teoillamme se on tehtävä.   Kouvolalla on vireilla… Lue lisää

Arvioi tämä: