Elokuu – kun alkaa työ, tarha ja kaupunginhallitus

Mun pienistä pienin aloitti päiväkodin. Ei päiväkotibussissa, ei missään hifistelytarhassa, jossa kaikki on ihan ett hii-o-hoi, vaan ihan meidän lähikadulla. Lähimmässä mahdollisessa päiväkodissa siksi, että se on meille helpointa. Meidän onni on, että se sattuu olemaan steinerpäiväkoti, jossa uskotaan vapaaseen leikkiin ja pieniin lapsiryhmiin. Sinne se meni tarhareppu selässä ja menomatkalla kulki ihan taatusti jokaisen lätäkön kautta.

 

tarha_alkaa

 

En halua myöntää, että syksy on alkanut, joten puhun sinnikkäästi loppukesästä ja vahvasti paheksun heitä, jotka opekoulutuksessa toivottavat hyvää syksyn alkua. 🙂 Mutta jonkinmoinen henkinen syksyn alku on vähintään. Olen tuon vajaan pari vuotiaan kanssa ollut sen vajaat pari vuotta kotona ja nyt on edessä paluu töihin. Se on oikeastaan ihan järjettömän kivaa, sillä edelleen olen niin etuoikeutettu, että pidän valtavasti työstäni. On huippua tavata erilaisia nuoria, opettaa heitä ja oppia heiltä. Parissa vuodessa, jonka olen ollut pois, tuntuu myös tapahtuneen paljon. Lukio-opetus on viimein sähköistynyt. Good bye piirtoheitin. En kaipaa sinua. Tietokoneeni suosikeihin on ilmaantunut uusia erilaisia ohjelmia joita aion käyttää opetuksessa. Tervetuloa ThingLink, Notegraphy, Tricider, Flinga ja muut.

 

Ja Kouvola sai uuden leikkipuiston! Upea keskustan sini-oranssi keskuspuisto on ollut tupaten täynnä leikkijöitä ja muistuttaa joka kerta siitä, että meillä todellakin on lapsia tässä kaupungissa. Jännityksellä olen seurannut pikkulapsiperheiden ja teini-ikäisten reviirinjakoa uudessa puistossa. Tilanne on konfliktiherkka ja puiston nurkkaan ja verkkokeinuihin leiriytyneet opiskelijat muistuttavat minua siitä, että keskustassa tarvitaan paikkoja muillekin kuin pikkulapsille.

 

Siedetään toisiamme! Minusta nuoret ovat olleet tosi siististi. Tupakoineet syrjemmällä ja pyrkineet jakamaan tilaa. Minun on vaikea ymmärtää sitä äitiä, joka pienten keinuissa kertoi pelkäävänsä noita nuoria. Minusta suhtautumalla lähtökohtaisesti kunnioittavasti ja ystävällisesti saa hyvää vastakaikua. Jotenkin vain surettaa, että heille ei ole muuta paikkaa kuin leikkupuiston nurkka.

 

Uusia puistoja tarvitaan todella muillekin kuin pikkulapsille!

 

Saksassa vuosittain reissatessa on tullut tutuksi leikkipuistot joissa on leikkitelineitä koululaisille – joskus tosi hurjiakin kiipeilyyn, roikkumiseen, tasapainoiluun ja itsensä ylittämiseen kannustavia leikkivälineitä. Niitä en ole nähnyt Suomessa oikein missään. Olisiko Kouvolan keskuspuiston puolikas – se joka nyt jäi käyttämättä ja palvelee lähinnä juoppojen oleskelusalueena – kannattanut suunnitella isommille hengailuun, kiipeilyyn ja muuhun viihtymiseen?

 

puistossa

 

Nuoriin liittyen asiasta kolmanteen. Pari vuotta sitten bongasin Kotkasta loistava idean. ”Nuoret valtaavat Kotkan kaupungintalon” teemalla kaikki amislaiset ja lukiolaiset marssitettiin kaupungintalolle tapaamaan poliittista ja virkamiesjohtoa. Puolueet esittäytyivät omilla ständeillään ja oli vaikka mitä nähtäväätehtävää ja kokeiltavaa. Tämä tapahtuma Kouvolaan ajattelin heti, sillä minusta parhaat ideat kannattaa kopoida ihan surutta. Aika monta viestiä piti laittaa Kouvolassa viranhaltijoille ja aluksi innostus ei tuntunut ihan varauksettomalta mutta lopulta tuli viesti, että tänä syksynä Kouvolan nuoret valtaavat meidän kaupungintalon. Hei ihan megaloistavaa, eikö? Vallatkaa kaupungintalo ihan kunnolla ja pankaa päättäjät koville!

 

Minun loppukesäni on käynnistynyt luottamustehtävissä. Kaupunginhallitus on kokoustanut. Kokoukset ovat olleet piiiiitkiä, mutta siitä haluan oikeastaan ihan vaan kiittää puheenjohtaja Harri Helmistä. On hienoa luoda kokouksiin ilmapiiri, jossa sana on vapaa ja jossa jokainen saa puhua sydämellään olevat asiat olivat ne sitten esityslistalla tai eivät. Ilmapiiri on avoin ja hyväksyvä. Kaupunginhallituksessa on monia uusia valtuutettuja ja erityisesti siksi on tärkeää, että sana on vapaa ja että päättäjät tulevat tutuiksi keskenään. Vain silloin syntyy luottamus, pohja sujuvalle päätöksenteolle. Ja sitä tässä kaupungissa todella tarvitaan.

 

Kaisa_puistossa