Kouvola – uuden edessä
Kouvola on jotenkin kutkuttavan jännittävässä vaiheessa. Uuden edessä. Vaalien jälkeen saadaan uusi valtuusto ja toivottavasti tukku uusia päättäjiä paitsi valtuustoon niin erityisesti poliittisesti vielä vastuunalaisempiin paikkoihin kuten kaupunginhallitukseen ja puheenjohtajistoihin. Samoihin aikoihin meillä aloittaa uusi kaupunginjohtaja, johon kohdistuu suuret toiveet. Molemmilta– sekä uudelta valtuustolta että kaupunginjohtajalta – odotetaan erityisesti parempaa päätöksentekoa. Ihmiset ovat lopen kyllästyneet päätöksenteon umpisolmuun ja riitelyyn, mikä Kouvolaa on leimannut viime vuodet.
Minä äänestin Marita Toikkaa kaupunginjohtajaksi juuri päätöksenteon umpisolmun vuoksi. Siksi, että hän on oikeasti kiinnostunut tekemään päätöksenteosta parempaa ja hänellä on siitä näyttöjä Imatralta. Minusta on ihana ajatus Kouvola-puolueesta. Nyt paitsi jokainen poliittinen ryhmä, myös moni vanhojen kuntien valtuutetuista pelaa omaan maaliinsa ja tämä tekee pelistä sekasortoista. Siinä pelissä ei ole voittajia, on vain häviäjiä.
Ihan suunnattomasti ärsytti, että kaupunginjohtajasta tehtiin mies-naiskysymys. Minuakin lobattiin tiukasti Toikan taakse naiskorttia vilauttamalla. Minulle tasa-arvo on sitä, että sekä miehillä että naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa. Valintaa tehdessäni halusin siis valita parhaan Kouvolalle, niin, että sukupuolensa perusteella kumpikin oli tasa-arvoisesissa lähtökohdissa.
”Mikään ei muutu, olen tota touhua jo vuosikymmeniä seurannut” kirjoitti joku fb:ssä. Eiiiiiiiiiiii, ei me voida ajatella noin. Ei vain voida. Ihmiset äänestäkää! Selvittäkää, kuka olisi edes suhteellisen hyvä tyyppi, joka veisi rakentavasti Kouvolaa eteenpäin. Voi olla, että mikään ei kenties muutukaan, mutta jos lyömme hanskat naulaan jo ennen vaaleja, on ihan varmaa, että mikää ei muutu. Nyt on todellinen mahdollisuus aloittaa uusi aika ja minä haluan uskoa, että se alkaa.
”On uuden sukupolven aika johtaa Kouvola kohti kohti tulevaisuutta” luki kolmikymppisen valtuutetun Jani Heikarin mainoksessa. Ihan totta. Nyt on aika nostaa uusia päättäjiä esiin kasvamaan vastuuseen ja antaa heille vastuuta. Jossain vaalikonekysymyksessä kysyttiin, pitäisikö valtuutettujen luopua kolmen kauden eli 12 vuoden jälkeen. Kyllä pitäisi, vastasin. Kyllä siinä ajassa on ehtinyt riittävästi vaikuttaa ja sen jälkeen on varmasti ihan hyvä antaa tilaa uusille. Kun elinkautinen vankeusrangaistus Suomessa on 12 vuotta (ja tämän jälkeen vankeuden jatkamisesta päättää Helsingin hovioikeus) on varmaan ihan riittävää, että luottamustoimen kesto olisi myös rajattu. Päästetään uusia päättäjiä päättämään! Eikö vain? Olen aika varma, että tämä tervehdyttäisi päätöksentekoa niin Kouvolassa kuin maakunnassakin.