Kun kunnat yhdistyy pitääkö vanha kotikunta unohtaa?

Meidän 5vee ei ymmärrä mitä eroa on esimerkiksi Suomella ja Kouvolalla. Jos mennään Kotkaan, niin ollaanko vielä Suomessa vai ollaanko Kouvolassa, hän miettii. Tien vieressä on kyltti Kaunisnurmi. ”Me asutaan Kaunisnurmella”, sanon. ”Onko se Suomessa? Eikö me asuttu Kouvolassa?”, kysyy 5vee. Jos Valkeala on Kouvolassa niin onko Kouvola Valkealassa? Kun mennään ulkomaille, koko jutusta tulee hänen mielestään hirveän sekavaa.

 

IMG_20170305_220952.jpg

Viime aikoina olen ihan tosi paljon ajatellut identiteettejä. Siihen syyllinen on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Larikka (ja syyllinen sanaa käytän kyllä positiivisessa mielessä). Larikan mielestä me kouvolalaiset, jotka elämme jo kuntaliitoksen jälkeistä seitsemättä vuotta, saisimme alkaa ajatella enemmän olevamme kouvolalaisia. Tai näin ainakin vähän tulkitsen Larikkaa. Hänen mukaansa vanhat kuntarajat on unohdettava. Kun esimerkiksi suunnitellaan tulevaisuutta, se pitäisi tehdä ilman vanhoja kuntarajoja. Vanhat rajat – tai ainakin niiden korostaminen – aiheuttavat riitoja ja luovat nurkkakuntaisuutta.

 

Ja tätä minä nyt sitten olen miettinyt. Että onko hänen ajatuksensa oikea vai vähän pielessä.

 

Suurryhmäidentiteetti on jännittävä sana. Suurryhmä on vähän kuin kansan muodostama teltta – me suomalaiset olemme ikään kuin samassa sirkusteltassa. Vieressä on ruotsalaisten teltta ja venäläisten tosi iso teltta, mutta teltat ovat tiukasti erillisiä. Telttakangas suojelee meitä kaikkia sisällä olevia, kankaaseen on kirjottu tarinamme, historiaamme, poliittisia näkemyksiä ja muita meidän teltan tyyppejä yhdistäviä asioita. Teltan vertauskuvaa käyttää maailmalla kansojen psykiatrina tunnettu Vamik Volkan (esimerkiksi Suomen Kuvalehti 21.10.16).

 

Teltan sisällä on sitten pieniä karsinoita – kotikuntia. Tämä ei ole enää Volkanin ajatuksia vaan itse olen näin kuvitellut. Karsinan tyyppejä yhdistää tietyt, ehkä jossain määrin arkisemmat asiat. Kun kaikki on hyvin, en ajattele missä teltassa tai karsinassa olen. Mutta jos jokin uhkaa telttaani, herään huomaamaan sen tärkeyden. Sama pätee karsinan suhteen. Moni kouvolalainen heräsi huomaamaan oman karsinansa seitsemän vuotta sitten. Oman karsinan symbolit – vaikkapa kunnantalo, vaakuna ja nimi – hävisivät ja tilalle annettiin uudet symbolit ja uusi vähän isompi karsina.

 

Kuinka kauan kestää ennen kuin uusi karsina tuntuu täydellisen kotoisalta – taas sellaiselta, että sen olemassaoloa ei oikeastaan edes ajattele? Siinä kestää kauan. Uusi Kouvola asettuu ajan myötä kaikille täysin luonnolliseksi osaksi elämää. Väestötutkijoiden mukaan muutos on hidas – siihen voi kulua jopa sukupolvia.

 

WP_20131110_004

Ihmisellä on suurryhmäidentiteetin lisäksi paikallisidentiteetti, on siis telttoja ja karsinoita. Olen suomalainen, olen kymenlaaksolainen, olen kouvolalainen, olen valkealalainen, olen selänpääläinen. Identiteetti muodostuu pienenevistä kehistä.

 

Kotikunta on ihmiselle paitsi asuinpaikka myös jotain, johon ihminen tuntee kuuluvansa. Ajan myötä ihmiset alkavat mieltää olevansa sekä kouvolalaisia että valkealalaisia tai vaikka elimäkeläisiä. Paikallisuus ei tällöinkään häviä vaan säilyy. Sama ihminen voi olla paitsi kouvolalainen myös kuusaalainen.

 

Tämän haluaisinkin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle kertoa. Että muutos yhden karsinan jäseniksi on hirveän hidas. Se ei tapahdu seitsemässä vuodessa. Se ei tapahdu siivoamalla vanhat kuntarajat maton alle ja lakkaamalla käyttämästä niitä. Ja kuitenkin vanhoja kuntia ja niihin kudottua paikallisidentiteetin kudetta tarvitaan. Myönteinen paikallinen identiteetti on voimavara, josta ei kuntaliitoksessa tarvitse luopua.

 

Ja kaupungin viranhaltijoille haluaisin sanoa, että mitä jos pohdittaisiin näitä telttoja ja karsinoita. Salon kuntaliitoksesta ja Hämeen kuntaliitoksista on tehty tutkimuksia juuri ihmisten identiteettiin liittyen. Mitä jos selvittäisimme identiteettitutkijoiden mietteitä? Jotta meillä olisi todellista tietoa siitä, että kouvolalaisiksi tuleminen on tosi hidasta ja ehkä aika vaikeaa ja ymmärtäisimme antaa itsellemme aikaa ja rauhaa. Huomaisimme ehkä, että ketään ei voi pakottaa muuttamaan identiteettiään eikä sitä tarvitsekaan muuttaa. Ehdotan, että näistä identiteettipohdinnoista rakennetaan ensimmäinen valtuustoseminaari uudelle valtuustolle.

 

musta_logo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s