KAISA SPIES

Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2017

Päiväkotibussi kuohuttaa Kouvolassa. Minuua päiväkotibussissa hämmentää eniten se, että maalaillaan hyvin erilaisia kuvia siitä mihin sitä käytetään. En ymmärrä bussin tarkoitusta. FB-kirjoituksia ja nettikeskusteluja lukiessani olen havainnut, että moni muukaan ei ymmärrä.     ”Sillä päästään tutustumaan omaan asuinalueeseen, luontoon ja maakuntaan”, sanoo lasten ja nuorten lautakunnan pj Päivi Kossila. ”Kyseessä ei ole retkibussi”, sanoo varhaiskasvatuksen päällikkö Helena Kuusisto.   No kumpi se on? Liikutaanko sillä eri paikoissa ja palataan lopuksi päiväkodille (=käydään retkillä)… Lue lisää

Arvioi tämä:

”Valtuusto vaihtoon!” Näin huudetaan kuukauden välein lehden tekstaripalstalla eli Napakoissa. No mut hei, mitä tilalle?   Hyvä valtuutettu lukee kokouspaperit. Hän muodostaa mielipiteensä asioihin faktojen perusteella. Kun esimerkiksi kouluverkko tulee käsittelyyn, on järkevää lukea ensin viranhaltijoiden virkavastuulla tekemä selvitys ja muodostaa mielipide sen perusteella ennen kuin julkisesti huutelee turuilla ja toreilla näkemyksiään.     Asiantuntijatieto – vai oma kokemus? On tärkeää erottaa milloin on parasta luottaa asiantuntijatietoon ja milloin toisaalta kannattaa kuunnella omaa… Lue lisää

Arvioi tämä:

  Kouvola on jotenkin kutkuttavan jännittävässä vaiheessa. Uuden edessä. Vaalien jälkeen saadaan uusi valtuusto ja toivottavasti tukku uusia päättäjiä paitsi valtuustoon niin erityisesti poliittisesti vielä vastuunalaisempiin paikkoihin kuten kaupunginhallitukseen ja puheenjohtajistoihin. Samoihin aikoihin meillä aloittaa uusi kaupunginjohtaja, johon kohdistuu suuret toiveet. Molemmilta– sekä uudelta valtuustolta että kaupunginjohtajalta – odotetaan erityisesti parempaa päätöksentekoa.  Ihmiset ovat lopen kyllästyneet päätöksenteon umpisolmuun ja riitelyyn, mikä Kouvolaa on leimannut viime vuodet.   Minä äänestin Marita Toikkaa kaupunginjohtajaksi… Lue lisää

Arvioi tämä:

  Kun kolme lasta sairastaa vuorotellen vesirokon, 1vee on korvakierteessä ja minä inhassa loputtomassa flunssasa tuntuu, että pää hajoaa. Viime viikot ovat olleet sellaisia, että läheisin kodin ulkopuolinen aikuiskontakti minulla on ollut korvalääkärin kanssa.   Sairaiden lasten hoitamisen välillä olen hypännyt kaupungintalolla erilaisissa kokouksissa, valinnut kaupunginjohtajaa, vienyt eteenpäin omaa ja Vihreiden vaalikampanjaa. Kammottava oli se aamu, jolloin pienin vesirokkoilija herätti jälleen kerran viideltä ja tiesin, että iltapäivällä on vaalikuvaus. ”Mustat silmänaluset, hirveesti meikkiä,… Lue lisää

Arvioi tämä:

Ylen vaalikonetta varten ehdokkaat tekivät videoklippejä juuri sinua varten, jotta olisi mahdollista nähdä vielä vähän lähemmin millainen ehdokas on. Tässä videonpätkäni. Kaisa Ylessä   Jälkikäteen testasin ja olin itseni kanssa 98% samaa mieltä. Aika hyvin. Tässä poimintoja vaalikoneesta. Kuntien tulee tarjota ilmainen varhaiskasvatus? Pitkällä tähtäimellä tämä on hyvä tavoite. Varhaiskasvatus on tuottavin koulutusinvestointi, joka tässä maassa voidaan tehdä ja tutkimusten mukaan jokainen siihen laitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Häiritseekö opetusryhmien suuri… Lue lisää

Arvioi tämä:

Miten ihmeessä kerron tyttärelleni, että tänään juhlitaan meitä naisia, mutta vastaan ihmettelevälle pojalleni, että koskaan ei juhlita miehiä? Naistenpäivä on minusta aina ollut ihan kummallinen päivä. Outo, en osaa suhtautua siihen. Lähinnä minulle tulee päivästä mieleen venäläisten ylenpalttinen naisten juhliminen suurine kukkakimppuineen, suklaineen ja lahjoineen.   Naistenpäivä kertoo enemmän epätasa-arvosta kuin tasa-arvosta. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa naistenpäivää ei tarvita tai sitten juhlitaan vastavuoroisesti jonain päivänä ihania miehiämme. Ja yhtään en jaksa tähän sellaista latteaa… Lue lisää

Arvioi tämä: