Naisia Kouvolan kuntapolitiikan keskeisimmille valtapaikoille

Kouvolan kuntapolitiikka on keskiaikainen takapajula, ainakin tasa-arvon näkökulmasta. Halusimme nostaa kissan pöydälle ja kirjoitimme kolmen muun naisvaltuutetun kanssa asiasta tänään Kouvolan Sanomissa.

valk_logo

Kouvolan poliittisessa päätöksenteossa keskeisimmät puheenjohtajien tehtävät ovat olleet perinteisesti miesten käsissä.

 

Valtakunnallisesti alle 30 % kunnanvaltuustojen ja kunnanhallitusten puheenjohtajista on naisia. Tämä on melko vähän. Kouvolassa ei silti päästä lähellekään tätä lukua. Tällä valtuustokaudella puheenjohtajistoissa – joihin kuuluu 7 henkilöä – ei ole yhtään naista. Edeltävällä valtuustokaudella seitsemästä puheenjohtajasta yksi oli nainen. Kouvolan politiikkaa johtavat miehet.

 

Naiset on suljettu pois myös liikelaitosten johtokunnista sekä kaupungin omien osakeyhtiöiden johtopaikoilta tilaliikelaitosta lukuun ottamatta. Missä ovat naiset esimerkiksi Kouvolan Vesi Oy:n ja muista hyvin palkituista johtopaikoista? Nämä miehet, jotka ovat haalineet itselleen lukuisia yhtiöpaikkoja, keräävät itselleen vallan lisäksi huomattavan suuren määrän kokouspalkkiota.

 

Sama ongelma koskee Kouvolan ulkopuolisia luottamustehtäviä, esimerkiksi Carean yhtymäkokousta ja maakuntavaltuustoa sekä molempien hallituksia. Myös maakuntavaltuuston SOTE-uudistusta valmistelevia työryhmiä johtavat pääasiassa miehet.

 

Tasa-arvo on tärkeä osa kuntapolitiikkaa, kaikkien äänen on kuuluttava päätöksenteossa. Toisen sukupuolen sulkeminen pois johtopaikoilta on lähinnä keskiaikainen tapa toimia. Naisten ja miesten yhtäläinen osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon on turvattava Kouvolassakin. Jotta päätöksenteko Kouvolassa on tasa-arvoisempaa, on puheenjohtajien valintoihin kiinnitettävä erityisesti huomiota kuntavaalien jälkeen. Todellista valtaa on viimein jaettava myös naispoliitikoille.

 
Kaupunginvaltuutetut Päivi Kossila (sd.), Kaisa Spies (vihr.), Marja-Terttu Nuorivuori (sit.) ja Sinikka Rouvari (kok.)

%d bloggaajaa tykkää tästä: