Lisää rahaa ammatilliseen opetukseen

”Populisti” oli ensimmäinen sana, joka sattui silmään somereaktioissa yhteiskirjoitukseeni Ville Niinistön kanssa (Kouvolan Sanomat 17.1.2017). Kirjoituksessa vaaditaan lisää rahaa ammatilliseen koulutukseen, joka on tällä hetkellä melko suuressa kriisissä.

 

InstagramCapture_6511e699-7f00-4eb2-b5f0-c4b13b0ac989_jpg

 

”Miksi sitten olette tähän saakka katsoneet sivusta, ettekä ole tehneet mitään asian hyväksi?” kysyi kommentoija verkossa. ”Nyt vaaditaan tekoja, ei sanoja” huomauttaa kolmas.

 

Olemme Kouvolan Vihreissä halunneet herättää kaupunkilaisia ja päättäjiä huomaamaan ammatillisen koulutuksen tilanne lukuisissa yleisönosastokirjoituksissa. Valtuustossa olemme nostaneet keskustelua KSAO:n talouden tilasta, kyseenalaistaneet mielestämme huonoja suunnitelmia esimerkiksi lisätä etäopetusta.

 

Olemme kutsuneet kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon tutustumaan KSAOon, tapaamaan koulun johtoa ja kuulemaan oppilaitoksen talouden kriittisestä tilanteesta, vieneet tätä kautta viestiä eduskuntaan. Olemme vieneet Kouvolan päätöksenteossa eteenpäin KSAO:lta kuulemiamme ehdotuksia talouden kohentamiseksi. Olemme kyselleet ammattiyhdistyksen näkemyksiä muutoksen tarpeista, niiden perusteella on noussut huoli arkisten opintojen sujumisesta yt-neuvotteluiden päätösten jälkeen ja tähän huoleen tämä kirjoitus pohjautuu.

 

Viime aikoina olemme pyrkineet vaikuttamaan erityisesti oppisopimuskoulutuksen leikkauksiin pitämällä yhteyttä virkamiehiin ja selvittelemällä irtisanomisten vaikutuksia. Tämä työ jatkuu.

 

Olo on välillä neuvoton ja paljon olen pohtinut sitä, miten kahden valtuutetun ryhmämme voisi vaikuttaa tehokkaammin. Olen pyytänyt eri tahoilta konkreettisia ehdotuksia – kysynyt mitä voin tehdä ja miten voin viedä asiaa eteenpäin. Konkreettisia ehdotuksia ei ole juuri ollut. Jos sinulla on hyvä selkeä idea tähän niin kerrothan sen minulle! Veisin sitä eteenpäin tosi mielelläni.

 

Lehtikommentoija on kuitenkin oikeassa. Olisi vaan pitänyt tehdä enemmän, paljon enemmän. Koko valtuuston olisi pitänyt olla hereillä jo aiemmin. Nyt jos koskaan olen todella toivonut, että Vihreillä olisi edustaja lasten ja nuorten lautakunnassa, jotta olisimme oikeaan aikaan oikeassa paikassa kun päätöksiä tehdään, valmistellaan ja tietoa jaetaan. Minusta lautakunnassa on tehty ihan hyvää työtä. Ihmeitä ei kuitenkaan voida tehdä ilman rahaa.

 

On arvovalinta katsotaanko WP_20150120_006ammatillinen koulutus sen arvoiseksi, että siihen tarvitsee satsata kunnan omia rahoja valtiolta tulevien rahojen lisäksi.

 

Vertailuun voidaan ottaa lukiot: Kouvolassa on haluttu pitää laaja lukioverkko, mikä on edellyttänyt kaupungin rahoitusta valtiolta tulevien rahojen lisäksi. Pitäisikö näin toimia myös amiksen suhteen? Tämä on arvokysymys, johon uudet kaupunginvaltuutetut ottavat kantaa. Kuntapolitiikka on arvovalintoja erityisesti näinä aikoina kun rahat ovat niin kovin tiukassa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: