Kuinka monta kaupunginvaltuutettua tarvitaan?

Kuinka suurta kaupunginvaltuustoa Kouvolassa tarvitaan? Nykyvaltuustossa meitä valtuutettuja on 59. Nyt kaupunginjohtaja ehdottaa kaupunginhallitukselle, että valtuuston kokoa pienennettäisiin, siten, että valtuutettuja olisi enää 51. Jos paikallislehden nettikeskustelijoilta kysytään, varmaan yhtään valtuutettua ei tarvita. Mikä siis on valtuuston oikea koko?

WP_20160125_002

”Säästöjä!” huudetaan yleisönosastoilla. Jos valtuuston määrä pienenee kahdeksalla, saadaan säästöä kokouspalkkioissa 960€/kokous. Tämä on aika marginaalinen säästö. Toki summaan on lisättävä kokousten pitkittyessä korotetut palkkiot sekä mahdolliset ansiomenetykset ja matkakorvaukset. Kyseessä on kuitenkin verrattain pieni summa.

 

Kaupunginjohtajan peruste pienentää valtuuston kokoa liittyy tehtävien vähenemiseen maakuntauudistuksen myötä. Perustelu on ihan järkevä.

 

Minun ehdotukseni on kuitenkin, että valtuuston koko on vielä seuraavan vaalikauden tuo suurempi eli 59. Tämän jälkeen, kun maakuntauudistus on tehty, tehtävien siirrot hoidettu ja maakuntavaltuustot napakasti tehtävissään kiinni, harkitaan valtuuston koon pienentämistä.

 

Mitä seurauksia valtuuston pienemmällä koolla olisi? Pienempi valtuusto vaikuttaisi erityisesti …

  • kyliin ja pieniin taajamiin. Näiden alueiden mahdollisuus saada omaa valtuutettua puhumaan alueensa puolesta heikkenee olennaisesti.
  • pieniin puolueisiin. Moniäänisyys vähenisi, suuret perinteiset ryhmät jyräisivät.
  • uusiin valtuutettuihin. Todennäköisesti uusien valtuutettujen läpimeno vaikeutuisi, usein uudet valtuutetut valitaan puolueensa pienimmillä äänillä valtuustoon. Ketkä siis valittaisiin? Samat iänikuisesti valtuustossa jo vuosikausia istuneet valtuutetut. Minulle tämä on kaikkein tärkein peruste pitää valtuusto laajana.

 

Kannattaako tästä siis maksaa 960€/kokous. Kyllä kannattaa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: