Terveisiä koulusta: älkää säästäkö meitä hengiltä
Sen, joka ei työskentele lukiossa ylioppilaskirjoitusten aikaan, on ehkä vaikea ymmärtää miten iso asia kirjoitukset ovat. Ne ovat nimittäin Todella Iso Juttu.
Uskon vahvasti, että jos meillä tänään olisi tulipalo ja minulla olisi pari minuuttia aikaa pelastaa jotain, nappaisin kainaloon kuoren, jossa on ylioppilaskokeen opiskelijoiden vastaukset. Se tulisi jostain selkäytimestä ja myöhemmin ehkä harmittaisi, että miksi en ottanut valokuvia tai vaikka 7veen ensimmäistä kirjoitelmaa, joka kertoo pojasta, jonka ilmapallo pääsi karkuun. Varmaan moni muukin lukion opettaja tulisi palavasta talostaan ylioppilaskoekuori kainalossa.
Pidän hirveästi työstäni. Ihan suhteellisen mielelläni käytin lauantai-illan lukemalla ylioppilaskoevastauksia ja kesästä kymmeniä tunteja valmistautumalla verkkokursseihin. Siksi jotenkin älyttömästi harmittaa, kun
- joka vuosi länkytetään siitä, että opettajilla on niin pitkät lomat. Hei älypäät, meillä on tosi huono palkka suhteessa koulutukseen!
- peruskoulun opettajille tarjotaan luokaton koulutus lauantaina massaluennolla.
- aika moni kollegoista työskentelee rakennuksissa, joka sairastuttaa heidät loppuelämäkseen.
- kuulen opettajasta, joka harkitsee lopettavansa työnsä ammattikoulussa, koska säästöt ovat menneet hänestä niin pitkälle, että opiskelijoille ei voida tarjota millään mittapuulla säädyllistä määrää opetusta inhimillisen kokoisissa ryhmissä.
- en enää voisi suositella ammatillisia opintoja lapselleni. Säästöt näkyvät ja tuntuvat vaikka sanoisitte niitä kehittämiseksi tai kutsuisitte jollain muulla kauniilla nimellä.
Oli miten oli. Tulipalossa pelastan ylioppilaskoevastaukset ja hallitukselle esitän kainon toiveen, että ette säästä meitä kouluja hengiltä.
Ensimmäinen, joka kysyi ylioppilaskokeiden tuloksia, ei ollut yksikään opiskelijoista eikä edes heidän äitinsä vaan kollega. Hän halusi tietää, miten opiskelijat olivat kokeessa pärjänneet. Laitoin ne hänelle tiedoksi lauantai-iltana kello 21.07, koska tiedän, että hän kurkkaa Wilman sunnuntaina, oli se järkevää tai ei.