Ei pihistellä homekoulujen korjaamisessa
Uuden koulurakennuksen rakentaminen Valkealaan on välttämätöntä. Koulun suunnittelu ja rakentaminen on aloitettava mahdollisimman pian.
Valkealan yläkoulussa ja Kirkonkylän koulussa on todettu vakavia sisäilmaongelmia. Molemmat koulut ovat tulleet tiensä päähän eikä peruskorjaus ole tehtyjen tutkimusten mukaan enää riittävä toimi. On järkevää rakentaa kokonaan uusi yhtenäiskoulu, johon mahtuvat molempien koulujen oppilaat ja opettajat.
Valtuutettuna olen taipunut tekemään ikäviä päätöksiä: olen ollut mukana lakkauttamassa kouluja. En kuitenkaan tule ikinä hyväksymään lastemme sairastuttamista homeisissa rakennuksissa. Se on yksiselitteisesti väärin.
Terveellisistä ja turvallisista kouluista ei pidä säästää. Pihistely homekouluissa on paitsi inhimillisesti väärin, myös huonoa talouspolitiikkaa. Kouvolan on syytä panostaa siihen, että lapset eivät syrjäydy sairaiksi ja työkyvyttömiksi jo pienenä.