Valtuustossa maaliskuussa: hyvinvointijohtajaäänestys ja organisaatiomylläystä
Valtuuston maaliskuun kokouksessa puhututti organisaatiomuutosten järkevyys teknisessä tuotannossa –
siis mm. kaupungin rakennusten kiinteistönhuollossa, siivouksessa, ruokapalveluissa.
Hyvinvointipalveluiden johtajasta, jonka hallussa on liki puolet kaupungin budjetista ja useita tuhansia
työntekijöitä, äänestettiin.
Suomea on moitittu maaksi, jossa tehdään maailman eniten organisaatiouudistuksia. Kouvolassakin tuntuu,
että säästöjä ja lisää tehokkuutta työn tekemiseen haetaan mylläämällä organisaatio usein uusiksi. Tällä
kertaa uudelleenorganisoinnin kohteeksi pääsi tekninen tuotanto sekä tilahallinto. Vihreät halusivat
kokouksessa lisäperusteluita uudistuksen tarpeelle, kun kuitenkin pian ollaan siirtymässä maakunnalliseen
järjestämistapaan. Kaupunginjohtaja perusteli uudistuksen tarvetta säästöillä ja maakuntauudistuksen
epävarmalla tulevaisuudella. Tulevista sote- ja itsehallintoalueista ei olla vieläkään saatu yhtään varmuutta.
Ei siis kaupunginjohtajan mukaan kannata jäädä odottamaan valtakunnallisia linjauksia.
Hyvinvointipalveluiden johtajan valinnassa näkyi kaupunginhallituksen sisäiset ristiriidat. Tätä tärkeää
johtajan paikkaa varten oli perustettu valitsijatyöryhmä, johon kuului muutama kaupunginhallituksen
keskeinen päättäjä. Ryhmä päätyi haastattelujen ja psykologisten testien jälkeen suosittelemaan Kouvolan
ulkopuolelta tulevaa Kalevi Mäkipäätä. Kaupunginhallitus kokouksessaan ei kuitenkaan kannattanut
valitsijatyöryhmän esittämää Mäkipäätä vaan halusi määräaikaiseen tehtävään Arja Kummun, joka tällä
hetkellä toimii ikäihmisten palveluiden johdossa.
Valtuustoon siis tuotiin esitys, jossa kaupunginhallitus esitti virkaan kouvolalaista Arja Kumpua, mutta
valtuuston kokouksessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Larikka esitti valittavaksi ulkopuolelta
tulevan Kalevi Mäkipään. Valtuuston oli äänestettävä Mäkipään ja Kummun välillä.
Yksittäisen valtuutetun näkökulmasta tilanne oli outo. Oli äänestettävä tuhansien työntekijöiden ja satojen
miljoonien eurojen päättäjää ilman, että olisimme saaneet kuulla tai edes nähdä hakijoita. Kaikki tuntevat
Kummun, Mäkipäästä luettavana oli vain heppoinen ansioluettelo. Valinta ei ollut vaikea, sillä Arja Kumpu
on hoitanut hyvin tehtäväänsä, kaikilla oli hänestä vain kiittävää sanottavaa. Kummallinen tilanne oli joka
tapauksessa kun näin tärkeää johtajaa valittiin.
Kokouksen lopuksi käytiin läpi viime vuoden aikana tehtyjen valtuustoaloitteiden kohtaloa. Vihreiden Ritva
Sorvali kysyi aloitteestaan, jonka tavoitteena oli ollut saada Kymijoelle lisää laitureita. Lautakunnissa
laitureita ei kuitenkaan kannatettu vaikka Ritvan aloitteen oli allekirjoittanut yli 40 valtuutettua. Asiaa
kannattaa viedä vielä eteenpäin vaikka aloite ei tällä kertaa saanut tulta alleen. Kymijoen kaupunkilaisten
täytyy päästä joen rantaan uimaan, onkimaan ja virkistäytymään.
Valtuuston kokouksen videoinnin voi katsoa YouTubessa