Tapaus Parik
Tähän mennessä tapahtunutta: Kouvolan kaupunki ostaa Parik-säätiöltä kilpailuttamatta noin 1,5 miljoonalla osatyökykyisille työllistämispalveluita. Palveluista maksetaan moninkertainen hinta verrattuna pienten yhdistysten (Korttelikodit jne) tarjoamiin palveluihin. Pienet toimijat nostavat äläkän ja vaativat kilpailuttamaan ostot.
Kasataan poliitikot kaupunginhallituksen iltakouluun. Parik esittelee toimintansa laajuutta. Ollaan herttaisen yksimielisiä siitä, että jotenkin venkoillaan ja missään nimessä ei kilpailuteta. Sumplitaan joku yhtiö, joka myy muille ja säätiö jatkaa myymistä kaupungille kuten tähänkin asti.
Asiasta melskataan paikallislehden yleisönosastolla. Kaupunginhallituksen pj tulee ottaneeksi voimakkaasti kantaa Parikin puolesta, pelottelee kilpailuttamisen seurauksilla ja tulee haukkuneeksi pienet toimijat kahvituviksi. Ei hyvä juttu.
Samoihin aikoihin kaupungin hallinnossa alkaa käydä selväksi, että yhtiövenkoilu ei tule onnistumaan. Joko Parikin toimintaa on ajettava isosti alas tai sitten aletaan reilusti kilpailuttaa. Asia viedään esityslistan ulkopuolella kaupunginhallitukseen, joka siunaa kilpailuttamisen valmistelun.
To be continued… Tarina jatkuu ja jännityksellä odotan mitä siitä seuraa. Keskustelin pari tuntia ennen kaupunginhallituksen kokousta Parikin toimitusjohtaja Arto Havon kanssa ja keskustelusta jäi kuva, että hän ei osannut odottaa kilpailuttamiskeskustelua kaupunginhallituksessa.
Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että poliittinen päätöksenteko Kouvolassa ei ole kauhean linjakasta. Parik-saaga on vahvistanut tätä kuvaa.