Ensitunnelmani vuoden ensimmäisen valtuuston kokouksen jälkeen olivat jokseenkin ankeat.

Ihan näin turhanpäiväinen kokous ei kuitenkaan ollut. Puolueryhmät järjestäytyivät ja tänä vuonna minä olen vihreiden ryhmän ryhmäpuheenjohtaja. Se on mielenkiintoinen pesti ja tuo paremmat mahdollisuudet vaikuttaa eri puolueisiin. Kaupunginjohtajan aamukahveilla tavataan kaupungin johtoa, iltakoulussa tiedotetaan tulevista isoista asioista ja ryhmäpuheenjohtajat kokoontuvat omalla porukallaan aina kun tarvetta on. On jännittävää päästä mukaan tähän porukkaan.

Vihreä valtuustoryhmä jätti kokouksessa myös valtuustoaloitteen, jossa esitämme liittymistä mukaan FISU-verkostoon toimimaan edelläkävijäkuntien joukossa ympäristötyössä. Aloite sai tuekseen viitisentoista allekirjoitusta eri ryhmien valtuutetuilta ja lähti viranhaltijavalmisteluun.

Oli hyvä, että huonosti valmisteltu päihde- ja mielenterveysohjelma laitettiin uudelleenvalmisteluun. Minua kuitenkin kummastuttaa, että niin heikkotasoinen ohjelma meni läpi aikuisväestönlautakunnassa sekä kaupunginhallituksessa. Huono ohjelma olisi pitänyt torpata jo aikaisemmin.

Minusta tämä tämä kertoo jonkin sortin linjattomasta päätöksenteosta Kouvolassa. Ihannetilanne olisi, että puolue noudattaisi samaa linjaa läpi koko päätöksentekoprosessin – lautakunnasta kaupunginhallitukseen ja valtuustoon. Näin päätöksenteko olisi ennakoitavaa, tyhjänpäiväiset ohjelmat, huonosti valmistellut asiat tai päätösehdotukset, joilla ei ole poliittista kannatusta pysähtyisivät päätöksentekoprosessissa ajoissa.

Nykyisin päätöksenteko pomppuilee. Puolueet eivät esiinny yhtenäisinä ja vaikka puolueen lautakuntaedustaja olisi kannattanut esitystä saattaa saman puolueen kaupunginhallitusedustaja vastustaa esitystä. Puolueissa ei ehditä linjata kantaa ehkä isoimpia asioita lukuunottamatta. Äärimmillään ollaan Kouvolan perussuomalaisten tilanteessa, jolloin erimielisyys on peittelemätöntä ja riidat tuodaan kaupunginvaltuuston ratkottaviksi. Se ei saa olla valtuuston tehtävä.