KAISA SPIES

Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2016

Ensitunnelmani vuoden ensimmäisen valtuuston kokouksen jälkeen olivat jokseenkin ankeat. Ihan näin turhanpäiväinen kokous ei kuitenkaan ollut. Puolueryhmät järjestäytyivät ja tänä vuonna minä olen vihreiden ryhmän ryhmäpuheenjohtaja. Se on mielenkiintoinen pesti ja tuo paremmat mahdollisuudet vaikuttaa eri puolueisiin. Kaupunginjohtajan aamukahveilla tavataan kaupungin johtoa, iltakoulussa tiedotetaan tulevista isoista asioista ja ryhmäpuheenjohtajat kokoontuvat omalla porukallaan aina kun tarvetta on. On jännittävää päästä mukaan tähän porukkaan.   Vihreä valtuustoryhmä jätti kokouksessa myös valtuustoaloitteen, jossa esitämme liittymistä mukaan FISU-verkostoon toimimaan… Lue lisää

Arvioi tämä:

Minulla on viha-rakkaussuhde neuvolaan. Arvostan hirmuisesti neuvolajärjestelmää. On loistavaa, että vauvoistamme ja perheistä huolehditaan. Joskus taas tuntuu, että järjestelmä voisi toimia paljon nykyistä järkevämmin. Neuvolakortti on muisto menneisyydestä Uudistusta kaipaisi ainakin muinainen tapa kirjata vaivan kehitys ja kuulumiset käsin neuvolakorttiin. Minullapa on neuvolakorttien värisuora! Aika kummalta tuntuu, että vielä esikoinen ja keskimmäinen saivat neuvolakorttinsa sukupuolensa mukaan – pinkki tytölle, sininen pojalle. Ihan oikeasti: eriväriset kortit tytölle ja pojalle. Blaah. Tänä vuonna syntyneille alettiin… Lue lisää

Arvioi tämä:

Oikeusministeri Lindströmin mielestä katupartiointi ei ole ongelma. Minusta se on. Katupartiointi on mielestäni maahanmuuttajien kyttäämistä. Kouvolan katupartion (”kodinturvajoukkojen” hih) fb-kommenttien mukaan maahanmuuttajat ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia, rikollisia ja turvattomuuden aiheuttajia. Siksi katupartiointi luo turvallisuuden sijaan kaduille uhkaa yhteenotoista ja omankäden oikeudesta. On vaarallista, että kaduilla partioi porukka, joka suhtautuu johonkin tiettyyn ihmisryhmään erittäin kielteisesti. Minusta Kouvolan kaupungin pitäisi Joensuun tapaan sanoutua julkisesti irti katupartioinnista. Ajatukset kulkevat vastaitsenäistyneeseen Suomeen. Perustettiin punakaarteja ja suojeluskuntia vahtimaan,… Lue lisää

Arvioi tämä: