Koulussa yritän pirteästi tsempata lukiolaiseni innostumaan kansalaisvaikuttamisesta. Käymme tunnilla läpi erilaisia vaikuttamisen keinoja kansalaisaloitteesta ostoboikottiin ja oman puolueen perustamiseen. Opiskelijoiden tehtävänä on keksiä oma ongelma jonka he haluavat muuttaa Suomessa/kotikaupungissaan/koulussa ja laatia monipuolinen suunnitelma miten asian saisi muutettua. ”Sinä voit vaikuttaa, sinä voit muuttaa maailmaa”, minä innostan. Opiskelijoiden lempikeino on aina ottaa yhteyttä presidenttiin oli asia mikä hyvänsä. Ongelman keksiminen tuottaa monelle vaikeuksia. Tulkitsen asian niin, että lukiolaisten elämä on melko hyvin raiteillaan, jos yhtään muutettavaa asiaa ei tule mieleen.

Yleensä olen visusti sitä mieltä, että jokainen meistä voi vaikuttaa kun siihen paneutuu. Joskus taas olen kaikkea muuta kuin vakuuttunut mahdollisuuksistani muuttaa maailmaa, vaikka minulla on siihen erinomainen mahdollisuus valtuutettuna. Ajoittain ahdistaa, kun hyvä juttu torpataan. Silloin tuntuu, että mikään ei muutu eikä missään ole mitään järkeä.

Vaikuttamisen ahdistusta lisää vaikuttamisen vaikeus.  Vaikuttaminen nimitäin

a) on hidasta,

b) vaatii hankkimaan paljon pohjatietoa

c) edellyttää yhteydenpitoa muihin vaikuttajiin niin poliitikoihin kuin virkamiehiinkin ja

d) nykykunnassa mikään ei saa maksaa mitään.

Noin niin kuin aluksi. Ja sitten hyväkin idea kaatuu siihen, että yksittäinen minua vaikutusvaltaisemmassa asemassa oleva tyyppi ei pidä asiasta jota ajan. That’s it.

Kuulostanko jotenkin masentuneelta? En ole, korkeintaan lievästi ärsyyntynyt. Joskus asiat menevät oikein hyvin. Näin kävi työttömien terveystarkastusten kanssa.

Case 1: työttömien terveystarkastukset

Toissa kesänä luin Ylen artikkelin, jonka mukaan kunnissa ei noudateta silloin uudehkoa lakia, jonka mukaan työttömillä oli oikeus päästä terveystarkastukseen. Artikkelin mukaan kunnat eivät ohjanneet tähän resursseja ja työttömät passitettiin terkkulan jonoihin, mikä ei ollut lain tarkoitus. Päätin selvitellä, miten asia toimii Kouvolassa. Kyselin työttömiltä tutuilta ja yhdellekään ei ollut kerrottu mahdollisuudesta päästä terveystarkastukseen.

Otin yhteyttä TE-keskukseen, josta sain suorasanaisen sähköpostiviestin ja selostettiin yksityiskohtaisesti, että asia ei todellakaan ollut Kouvolassa hoidossa. Käänsin viestin terveysjohtaja Kari Kristerille ja pyysin häntä selvittämään, mitä asialle voisi tehdä. Kristeri tarttui asiaan ja pyörät asian järjestämiseksi alkoivat pyöriä. Muutamaa kuukautta joulukuussa myöhemmin huomasin, että työttömien terveystarkastusten järjestämiseksi talousarviossa esitettiin uuden viran perustamista. Keväällä asia oli jo hoidossa ja uutta palvelua mainostettiin kaupungin tiedotuslehdessä. Työttömät pääsivät terveystarkastukseen. Olin iloinen.

Case 2: naiset mukaan päätöksentekoon

Mutta sitten meni huonommin. Näin kävi yrittäessäni saada naisvaltuutettuja mukaan erilaisiin työryhmiin ja tätä kautta vahvemmin vaikuttamaan päätöksentekoon. Päätöksentekoa edeltää merkittävissä asioissa valmistelevan työryhmän perustaminen. Usein työryhmän perustaa kaupunginhallitus ja se valitsee työryhmään jäseniään. Kaikki puolueet eivät pääse ryhmiin mukaan ja jäseninä vaikuttaa usein olevan samat miehet. Minusta tämä on pöljää. Jos halutaan suunnitella taloutta tai kunnan poliittisen päätöksenteon rakennetta pitkälle tulevaisuuteen, voisi olla järkevää sitouttaa kaikki poliittiset ryhmät mukaan jo suunnitteluvaiheessa.

Työryhmien koostumusta puitiin viime keväänä paikallislehden palstoilla ja asia ärsytti monia. Naisvaltuutetut päättivät toimia yhdessä ja laatia aloitteen tasa-arvolain noudattamiseksi työryhmiä perustettaessa. Jokaiseen työryhmään olisi siis aloitteen mukaan valittava 40% toista sukupuolta.

Lupasin laatia aloitteen tekstin. Olin yhteydessä Kuntaliiton lakimieheen, joka selosti minulle asian juridista taustaa. Otin yhteyttä myös kaupungin viranhaltijoihin ja kyselin heidän näkökulmaansa työn alla olevaan aloitteeseen. Kirjoitin aloitteen tekstin, joka viilattiin kuntoon yhteistyössä naisvaltuutettujen kanssa. Aloite allekirjoitettiin ennen valtuuston kokousta ja siihen tulivat mukaan miltei kaikki valtuuston naiset. Minusta aloite oli hyvä osoitus yhteistyöstä ryhmien välillä.

Sitten tuli se that’s it -hetki. Korkeassa asemassa oleva päättäjä tokaisi minulle muina miehinä kesken jonkun seminaarin, että hän ei tule hyväksymään aloitetta. Se oli sitten siinä. Vaikka kaupunginjohtaja alkuperäisessä esityksessään esitti aloitteen hyväksymistä kaupunginhallitukselle, ei kaupunginhallitus aloitetta hyväksynyt. Aloitteella, jonka takana olivat likimain kaikki naisvaltuutetut, ei ollutkaan mitään merkitystä. Silloin jurppi.

Eteenpäin

Valtuustokauden alkaessa kokenut valtuutettu antoi ohjeen vaikuttamisesta. Hän kehotti hankkimaan hyvät verkostot viranhaltijoihin, muihin eri ryhmien valtuutettuihin ja pitämään tiiviisti yhteyttä kuntalaisiin. Tämä on hyvä ohje, jonkin näköinen pyhä kolminaisuus, jonka kaikkia osia tarvitaan. Valtuutettu, joka pitää kyllä tiiviisti yhteyttä kuntalaisiin somessa ja selostaa auliisti päätösten kaikki taustat paikallislehden nettikirjoittelussa ei muista ylläpitää hyviä suhteita muihin valtuutettuihin ja hänen vaikutusvaltansa on todellisuudessa pieni, vaikka some-aktiivisuus saattaa saada hänet näyttämään aktiiviselta.

Pyhä kolminaisuus ei kuitenkaan riitä. Lisäksi tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, huumoria ja lannistumattomuutta. Kokemuskaan ei ole pahitteeksi. Tulee mieleen kornit seinätarrat, joita sisustuksesta innostuneet liimailevat seinilleen: live, laugh and learn, tai jotain siihen malliin. Eteenpäin vaikuttamisen tiellä.