Politiikka näyttää lehtien palstoilla jotenkin likaiselta. Tulee kuva, että kaikki poliitikot ajavat vain omaa asiaansa, viis muista. Kaikki poliitikot eivät ole pahiksia, suurin osa meistä haluaa oikeasti tehdä Suomesta paremman paikan asua ja elää. Olemme hyviksiä. Paneelikeskusteluissa yritetään näyttää hyviksiltä, mutta näytetään varmaan äänestäjän silmään liikoja lupailevilta hölmöiltä.

Aika monta paneelikeskustelua on kahlattu läpi. Tänään keskusteltiin kauppakamarin paneelissa tiukkaa talouspolitiikkaa Tuukka Temosen lujassa, mutta lempeässä johdossa. Oli ensimmäinen paneeli, jossa käytiin kunnolla läpi asioita, joita olen pitkään odottanut: yrittäjyyden edellytyksiä, rakenneuudistuksia, säästöjä ja valtion velkaa.

Muutama päivä sitten Tuomas Enbusken vetämässä paneelissa puhuttiin laveammin, mutta ehkä dialogisemmin koulutuksesta, nuorista ja säästöistä.

Kouvolan paneeleissa ei ole otettu tiukasti yhteen, enemmän on edetty juontajan kysyessä ja jokaisen vastatessa kysymykseen vuorollaan. Minusta olisi mahtavaa, jos paneelin idea muuttuisi oman erinomaisuuden todistelusta yhteisen hyvän etsimiseen. Siis pyrittäisiin yhdessä keskustellen pääsemään johonkin yhteisymmärrykseen esimerkiksi Kouvolan tai Suomen parhaasta.

Politiikka on kuitenkin kompromissien hakemista ja yhteisymmärrykseen pyrkimistä. Tämän pitäisi näkyä nykyistä selvemmin äänestäjälle. Nyt politiikka näyttää riitaisalta, oman egon pönkittämiseltä, jossa vain minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä. Olen tavannut toreilla liikaa ihmisiä, jotka kertovat, että ovat aina äänestäneet, mutta nyt eivät aio äänestää. Minusta poliitikkojen pitäisi vaalikeskusteluissakin etsiä yhteisymmärrystä. Minä äänestäisin sitä, joka on tilaisuudessa rakentavin. Taidan olla vähän idealisti..