Lain on tunnustettava lapselle kaksi virallista kotia

Avioerotilanteessa sovitaan lapsen huoltajuudesta ja asumisesta. Vuoroasuminen, jossa lapsi viettää yhtä paljon tai lähes yhtä paljon aikaa molempien vanhempien luona on yleistynyt. Vuoden 2014 alun tietojen mukana 13 prosenttia erovanhemmista sopii virallisesti vuoroviikkoasumisesta. Epävirallinen luku lienee suurempi.

WP_20150211_002

Ruotsalaistutkimuksen mukaan vuoroasuminen on lapsen kehityksen kannalta paras ratkaisu. Se mahdollistaa suhteet molempiin vanhempiin. Vuoroasuminen vaatii vanhemmilta paljon yhteistyökykyä ja -halua. Olisi tarkoituksenmukaista, että yhteiskunta tukee lapsen etua ja pyrkii helpottamaan vuoroasumista. Näin ei tällä hetkellä tehdä.

Lainsäädäntömme suhtautuu avioerotilanteessa lapsen asumisen järjestämiseen vanhanaikaisesti. Meillä lapsi voi virallisesti asua vain yhdessä paikassa. Tämä on typerää. Miksi lapselle ei voi kirjata väestörekisteriin kahta virallista osoitetta? Tämä vaatii vain järjestelmämuutoksen.

Virallinen asuinpaikka on merkityksellinen, koska vain siinä osoitteessa asuvalle vanhemmalle maksetaan lapsilisää. Viralliseen osoitteeseen maksetaan myös tarvittaessa asumistukea.

Mielestäni meidän tulee päivittää käsityksemme avioerolapsen asumisjärjestelyistä tälle vuosituhannelle ja tukea lapselle mahdollisuutta ylläpitää läheiset suhteet molempiin vanhempiin. Vuoroasuminen täytyy tunnistaa lapsen asumismuotona ja tällöin molempia vanhempia on kohdeltava oikeudenmukaisesti.

Suomessa asuu tuhansia lapsia, joilla on kaksi kotia. Koska kahta kotia  ei virallisesti tunnusteta, meillä ei ole tarkkaa tietoa heidän määrästään. Kaupungin tulisi kuitenkin palveluita suunnitellessaan ottaa huomioon tämä kasvava joukko lapsia, mutta järjestelmämme vuoksi se ei onnistu.

Lapselle tulee tarvittaessa merkitä kaksi virallista asuinpaikkaa väestörekisteriin ja lapsilisä jakaa kummankin vanhemman kesken. Molempien vanhempien tulee myös olla oikeutettuja tarvittaessa asumislisään. Tämä on mahdollista Ruotsissa, miksi se ei ole mahdollista myös Suomessa?

Kouvolan Sanomat, Lukijalta, 11.2.2015

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: