Pitääkö koulussa olla kivaa?
Suomalaislapset pärjäävät koulussa ja oppimistulokset ovat kansainvälisissä tutkimuksissa olleet hyviä. Koulussa ei kuitenkaan viihdytä. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/Hyva_paha_koulu.pdf YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli 2011, että Suomessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kouluviihtyvyyteen. Nolo suositus meille, jotka olemme olleet kovin ylpeitä kouluistamme. On aihetta pohtia miksi lapset eivät viihdy koulussa.
Minusta koulussa pitää olla kivaa sekä lapsilla ja nuorilla että henkilökunnalla. Eihän mitään jaksa tehdä päivästä toiseen jos se ei ole kivaa. Olen jutellut tästä monien kanssa ja usein ihmiset vierastavat ajatusta, että koulussa pitäisi olla kivaa. ”Eihän siellä nyt kivaa tarvitse olla”, sanotaan vähän hämmentyneinä.
Totta kai tarvitsee olla kivaa, sanon minä. En tarkoita, että koulussa pitäisi tehdä vain asioita, joita koululaiset haluavat tai että koko ajan pitäisi olla hirmuisen hauskaa, mutta kyllä yleisesti pitää olla kivaa. Joka päivässä pitää olla hauskoja asioita, siten, että kotiin mennessä on hyvä mieli. Hauskuus tulee myös ponnistelujen ja uuden oppimisen kautta. Kiva päivä ei tarkoita helppoa päivää. Helppous ja alisuoriutuminen on tylsää.
Mielestäni ajatus, että koulussa ei tarvitse olla kivaa, on vaarallinen. Jos hyväksymme ajatuksen, antaa se meille aikuisille luvan olla välittämättä kouluviihtyvyydestä. Kysyn vastakysymyksen: Miksi koulussa ei saisi olla kivaa? Keneltä se olisi pois?
Tutkimusten mukaan tytöt pitävät koulusta poikia enemmän ja alakoululaiset viihtyvät yläkoululaisia paremmin. Ne, jotka viihtyvät koulussa, jatkavat opintojaan todennäköisesti pidemmälle. Uskon, että oppimistulokset ovat parempia niillä, jotka viihtyvät koulussa paremmin. Tutkimusviitettä tähän minulla ei kuitenkaan ole. Kyseessä on ehkä pikemmin arkihavainto.
YK suositteli, että paneutuisimme tarmokkaammin parantamaan koululaisten viihtyvyyttä. Pitääkö koulussa olla kivaa? Mitä konkreettisia asioita sinusta koulussa pitäisi muuttua, että kaikilla olisi kivaa? Kommentoi tämän bloggauksen alle!
Opetuksen tueksi tulisi ottaa enemmän pelimäisiä oppimateriaaleja ja erilaisia verkkosisältöjä – en tiedä, ehkä näin jo toimitaankin. Joihinkin aineisiin pelillistäminen soveltuu toki hankalammin kuin toisiin.
Hyvä esimerkki on Khan Academy (www.khanacademy.org), josta löytyy kaikenlaisista aiheista – erityisesti matematiikasta ja luonnontieteistä löytyy todella kattavia sisältöjä. Tehtäviä tekemällä saa pisteitä ja uusia taitoja oppimalla erilaisia ”palkintoja”. Kehitys havainnollistuu hienosti ”oppimispuuna”. Sisältöjä on käännetty usealle kymmenelle kielelle, ei valitettavasti kuitenkaan suomeksi. Tätä taidetaan jo jossain lukioissa käyttääkin opetuksen tukena.
Itse innostuin uudestaan vähälle käytölle jääneiden kouluruotsin ja -saksan opiskeluun löydettyäni Duolingon (www.duolingo.com). Tuota tulee käytettyä päivittäin vähintään 5 minuuttia – usein paljon enemmän. Älypuhelinsovellus muistuttaa joka päivä, kuinka monena päivänä peräkkäin olet tehnyt tietyn minimimäärän tehtäviä – monen viikon putkea ei halua päästää katkeamaan. Tätäkään ei ole valitettavasti saatavilla suomeksi.
Ja tosiaan – totta kai oppimisen pitää olla kivaa!
TykkääTykkää
Olen samoilla linjoilla Juuson kanssa. Oppimiseen täytyy liittyä nykyistä enemmän pelien ja verkon sisältöjen hyödyntämistä. Minusta täytyy jo vihdoin tapahtua iso muutos, jossa kynän ja paperin lisäksi hyödynnetään tekniikkaa arjen opetuksessa jokaisena päivänä. Minusta joka koululaisella pitää olla oma tabletti, muuten teknologian hyödyntäminen ei ole riittävän tehokasta ja osa normiopetusta. Aika, jolloin opettaja varasi ATK-luokan oppilaiden käyttöön ja tunti vietettiin poikkeuksellisesti koneella, ei ole enää nykypäivää. En kuitenkaan tarkoita, että kynät, kumit ja vihkot unohdetaan. Kynällä kirjoittaminen on aivoja aktivoivaa ja jättää tehokkaan muistijälken – myös kyniä tarvitaan.
Savonlinnan normaalikoulun hankkeessa oppilailla on ollut käytössään tabletit ja sähköisen oppimateriaalit. Tulokset ovat olleet hyviä: viihtyvyys on lisääntynyt ja on opittu enemmän tutkimalla.
TykkääTykkää