KAISA SPIES

Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2014

Minä olen sellainen tossu, että työpäivän jälkeen haluaisin jäädä kotiin ja olla vaan. Voisi vaikka lukea lehdet ja lapsille jotain kivaa kirjaa, sitten piirrellä tai rakentaa majan, katsella ikkunasta ulos ja ajatella, että onpas kylmää. Viikonloppuna voisi olla rauhassa piiiitkään aamulla, käydä puistossa, kaupassa ja tehdä hyvää ruokaa. Tämä minulle niin sopiva hitaan rauhaisa rytmi ei kuitenkaan sovi lapsille, sillä lapsi ei opi siinä riittävästi. Tuomio perustuu vertailevaan tutkimukseen, jota olen toteuttanut… Lue lisää

Arvioi tämä:

Kouvolan kuntapolitiikassa rytisi eilen oikein kunnolla, kun kuusi demarien valtuutettua ilmoitti perustavansa oman valtuustoryhmän. Aivan puun takaa uutinen ei tullut, sillä tyytymättömyys ryhmän toimintaan on kyllä tullut varsin selvästi ilmi, mutta en silti arvannut, että tyytymättömyys oli noin laajaa. Kouvolan suurin valtuustoryhmä onkin nyt vasta neljänneksi suurin. Demarien mahtimiehet haluavat nähdä eron syynä Antti Koiviston syrjäyttämisen SDP:n piirin puheenjohtajan paikalta. Heidän tuntuu olevan hankala ymmärtää, että lähtijöiden syyt ovat varsinaisesti muualla, suurimmalta… Lue lisää

Arvioi tämä: