Kankaan koulu

Olen tällä viikolla miettinyt paljonkin Kankaan koulua. Kankaan koulu on alakoulu aivan ydinkeskustassa kaupungin komeimmassa kivitalossa. Koulu päätettiin lakkauttaa valtuuston päättäessä useiden muidenkin koulujen sulkemisesta helmikuussa 2010. Muut koulut, joista suurin osa oli maaseudun pieniä kyläkouluja, lakkautettiin rivakasti. Kankaan lakkauttamista lykättiin, jotta uusi Mansikka-ahon koulu, jonne osa Kankaan oppilaista ohjataan, ehtisi valmistua. Ensi syksynä aukeaa uusi koulu ja Kankaan koulu on tarkoitus sulkea.
Sitten aktivoituivat kuntalaiset. Yli 3300 kouvolalaista allekirjoitti adressin Kankaan koulun puolesta. Kaupunkilaisten aktiivisuus vääräksi kokemansa päätöksen edessä on loistavaa ja oikea demokratian riemuvoitto. Demokratia ei voisi toimia ilman aktiivisia kansalaisia. Hurraa kaikille allekirjoittaneille ja nimiä keränneille, olette oikeita kunniakuntalaisia!
Päättäjien tehtäväksi jää arvioida miten kuntalaisten vaatimukseen suhtaudutaan. Näiden aktiivisen asukkaiden ansiosta minäkin olen pähkäillyt koulun tilannetta ja selvitellyt virkamiesten suunnitelmia alaluokkalaisten varalle. Minun on vähän vaikea ymmärtää, miksi valtuuston kolme vuotta sitten tekemä päätös pitäisi kumota. En ole ollenkaan varma, oliko Kankaan koulun sulkeminen alun perin oikea päätös, mutta se on kuitenkin tehty. Jos koulu päätettäisiin säilyttää, pitäisi keskisen Kouvolan alakouluverkkoa miettiä jälleen kerran uudestaan. Jos Kankaan koulu säilytetään, jotain muuta lakkautetaan.
On iso asia lähteä pyörtämään jo tehtyjä päätöksiä. Se heikentää kaupunkilaisten luottamusta päätöksentekoa kohtaan. Tehty päätös voidaan muuttaa, jos tilanne muuttuu olennaisesti ja tähän Kankaan puolustajat ovat vedonneet. Uusi Mansikka-ahon koulu jää aiottua pienemmäksi, joten sinne voidaan sijoittaa vähemmän keskustan opiskelijoita kuin mitä aluksi oli tarkoitus. Selviteltyäni asiaa virkamiesten kanssa ajattelen, että koska jokaiselle oppilaalle on paikka joko Manskarilla tai Kaunisnurmella, mitään olennaista muutosta ei ole tapahtunut. Näillä tiedoilla en lähtisi muuttamaan tehtyjä päätöksiä niin kurjaa kuin se onkin Kankaan kannalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s