Iloa, hämmennystä ja vastuuta

Kaikkia näitä olen tuntenut viime sunnuntain kuntavaalien äänestyksen selvittyä. Puoliso iloitsi suuresti ja kännykkä piippasi onnitteluita. Minäkin olin iloinen, mutta ehkä vielä enemmän hämmentynyt. Mikä valtava vastuu tehdä viisaita päätöksiä kaikkien parhaaksi.

Jääkö aikaa perheelle? Tätä on varmasti moni miettynyt, mutta ainoastaan naapurin tyttö uskaltanut kysyä. Mietin sitä itsekin. Kyllä jää, päätin. Minulla on illat aikaa paneutua kuntapolitiikan koukeroihin. Hyvästi rakkaat ystäväni Greyn anatomia, Unelmien poikamiestyttö ja muut TV-ohjelmat, ajalleni on tullut tärkeämpää käyttöä.

Ole iloisempi Vihreä! Komensi Kouvolan Sanomien valokuvaaja kuvatessaan minua ja kahta muuta vaaleissa hyvin menestynyttä kaupungin talon portailla. Virittelin valtaisan onnellisen hymyn kasvoilleni ja nostin peukalot pystyyn. Halusin osoittaa lehdelle yhteistyöhalukkuuteni. Olin kuitenkin melko kiusaantunut kaulaillessani tuntemattomien ääniharavien kanssa valtuustosalissa.

Kouvolan vaikuttajanaisille oli sähköpostin otsikko. Aluksi hihitytti. Miten minusta on vaipan vaihdon välissä tullut Kouvolan vaikuttajanainen? Kertoessani viestistä puolisolle myöhemmin tunsin jo vähän ylpeyttä asiasta.

Vedin aamukahvin väärään kurkkuun kun huomasin Kouvolan Sanomien julkaisseen tuloni viime vuodelta. Palkan kertominen ei ole minulle samanlainen tabu kuin se saattaa olla vanhemmille ihmisille, mutta tuntui kummalliselta nähdä oma palkka graafin vihreässä pallukassa. Minusta on tullut julkisempi.

Ritva on vihreiden toinen valtuutettu. Olen niin iloinen Ritvan mukanaolosta. Uskon saavani hänestä hyvä tuen ja paljon oppia. Olemme myös sen verran eri elämäntilanteissa, että hyödymme siitä molemmat saamalla erilaisen näkökulman asioihin.

Lobbaus alkoi heti. Käytäväpolitikointi ei katso aikaa eikä paikkaa, mutta tuntuu tapahtuvan aina vähän huonona hetkenä. Tapaan mielelläni etujärjestöjen ihmisiä ja kuulen heidän mielipiteitään, mutta tekisin sen mielummin sovittuna aikana.

Miten tästä eteenpäin? Tätä ovat monet kysyneet. Tänään käydään puolueiden välisiä neuvotteluja hallitus- ja lautakuntapaikoista. Vihreiden kesken on laskeskeltu erilaisia mahdollisuuksia ja laadittu strategioita. Meillä on hyvät neuvottelijat. Valtuustokausi alkaa 1.1.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s